Haku
Poliittiset työtaistelut haittasivat kuntalaisten elämää
… lakot haittasivat selvästi kuntalaisten elämää, ilmenee KT Kuntatyönantajien selvityksistä. Selvityksissä … kieltäytyivät osallistumasta ruoan jakeluun. Siivoustoimessa lähes 60 prosenttia kuntatyönantajista koki erittäin tai melko paljon haittaa. Liikuntatoimessa luku oli vielä 40 …
Työtaisteluiden määrä kasvussa
… Poliittiset mielenilmaukset nostivat osallistujien ja menetettyjen työpäivien määriä Työtaisteluihin osallistui 282 096 työntekijää ja menetettyjä työpäiviä kertyi 214 428 vuonna 2018. … työntekijöiden määrä oli suurin koko 2000-luvulla. Menetettyjä työpäiviä on sen sijaan ollut muutamina vuosina …
Työllisyysrahasto esittää työttömyysvakuutusmaksun tasoksi enintään 3,0 prosenttia palkkasummasta
… Työllisyysrahaston arvion mukaan vuoden 2020 ansioturvamenot ja valtionosuus yhteensä olisivat 2 769 miljoonaa … toimittaa arvion seuraavan vuoden ansioturvamenoista, valtion rahoitusosuuden määrästä sekä … valmistellaan kesän aikana, jolloin otetaan huomioon viimeisimmät ennusteet talouden ja työllisyyden kehityksestä …
Kunta-alan henkilöstömäärä kääntyi kasvuun vuonna 2018
Tilastokeskuksen kuntasektorin palkkatilaston mukaan kunta-alalla työskenteli 420 500 palkansaajaa lokakuussa 2018. Henkilöstömäärä kasvoi 1 679 palkansaajalla eli 0,4 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna huolimatta Länsi-Pohjan terveyshuollon kokonaisulkoistuksesta.
Eri ammattiryhmien sairauspoissaoloissa suuria eroja
… 16 päivää. Työterveyslaitoksen Kunta10-tutkimus on Suomen suurin kunta-alan henkilöstön seurantatutkimus. Siinä … 16 päivää. Työterveyslaitoksen Kunta10-tutkimus on Suomen suurin kunta-alan henkilöstön seurantatutkimus. Siinä …
KT pitää työllisyysasteen nostamista hallituskauden tärkeimpänä tavoitteena
… Hallitusohjelmaan on kirjattava laaja tätä edistävä toimenpiteiden kokonaisuus, jotta ikääntyvän väestön … ja muu sosiaaliturva kyetään rahoittamaan. Toimien ytimessä ovat kustannustasoltaan maltilliset … Kuntien rooli työllistäjänä tunnustettava KT:n toimenpide-ehdotuksiin kuuluu myös palkkatuen käytön …
Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden määrä kasvoi viime vuonna
… Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden määrä kasvoi viime vuonna Eläketurvakeskuksen 4.4.2019 julkaisema tiedote … että vuosia kestänyt positiivinen kehitys katkesi viime vuonna, kun myönnettyjen työkyvyttömyyseläkkeiden määrä … yksittäinen syy työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiseen. Viime vuonna masennuksen perusteella jäi …
Kunnilla merkittävä rooli työllisyydenhoidossa
… Uutinen 5.4.2019 Kunnilla merkittävä rooli työllisyydenhoidossa Kuntaliiton … yhteistyömallit koottaisiin kuntatasolle. Erityisen merkittävässä roolissa on kuntavetoinen työllisyyttä … asiakastietojärjestelmien käyttöön tehostaisi myös merkittävästi resurssien käyttöä ja yksinkertaistaisi …
Vanhuspalveluun tarvitaan säännöt
… mielivaltaiset säännöt johtavat vain siihen, että alle kymmenen vuoden päästä käsillä on uusi skandaali, Finne-Soveri sanoo 11. huhtikuuta ilmestyvän Kuntatyönantaja-lehden haastattelussa. … sen kuntoon laittamisessa voi Finne-Soverin mukaan kulua kymmenen vuotta. Tärkeää olisi tehdä uudistus kokonaisuutena, …
Väestöennuste vaikuttaa julkisiin palveluihin
… Tilastokeskuksen tuoreimman väestöennusteen mukaan Suomessa on vuonna 2030 noin 760 000 alle 15-vuotiasta, jos … Määrä uhkaa pudota 2050-luvulla alle 700 000 nuoren. Viimeksi Suomessa on ollut näin vähän alle 15-vuotiaita 1870-luvun … Tilastokeskuksen tuoreimman väestöennusteen mukaan Suomessa on vuonna 2030 noin 760 000 alle 15-vuotiasta, jos …