Haku

Neuvottelutulos yleistyöaikaa koskevien määräysten muuttamisesta
KT ja kunta-alan pääsopijajärjestöt ovat päässeet neuvottelutulokseen yleistyöaikaa koskevien määräysten muuttamisesta. Muutetut määräykset tulevat voimaan viimeistään maanantaina 7.5.2018 ja ne otetaan myös osaksi tulevaa KVTES 2018 -sopimusta.

Maakuntien rahoitusmalli voi vaikuttaa työmarkkinatoimintaan
KT:n työmarkkinajohtaja Markku Jalosen mukaan maakuntien rahoitusmallia koskevissa pohdinnoissa pitää muistaa sen vaikutukset työmarkkinamaailmaan.

Sosiaalihuollon ammattihenkilölaki muuttuu vuoden 2018 alussa
Lainmuutoksen jälkeen kuntoutuksen ohjaajat (AMK) ovat sosiaalihuollon laillistettavia ammattihenkilöitä samalla tavoin kuin AMK-tutkinnon suorittaneet sosionomit ja geronomit. Lisäksi lähihoitajien rekisteröintiä helpotetaan.

Työmarkkinakeskusjärjestöt: Jokainen häirintäteko on liikaa
Työmarkkinakeskusjärjestöt kehottavat, että jokaisella työpaikalla otetaan nollatoleranssi seksuaaliseen häirintään.

Talousennusteet muistuttavat julkisen talouden alijäämästä
Sekä Suomen Pankki että valtiovarainministeriö ennustavat lähivuosien talouskehitystä yhdenmukaisesti.

Ammatillisen koulutuksen ensimmäiset uudet tutkinnon perusteet voimaan
Opetushallitus on laatinut uudet tutkinnon perusteet kaikkiin ammatillisiin perustutkintoihin sekä moniin ammatti- ja erikoisammattitutkintoihin. Uudistus on osa ammatillisen koulutuksen reformia.

Maakunnille rahoitusta sote-koordinaattorien palkkaamiseen
Maakuntien on haettava valtionavustuksia viimeistään 29.12.2017. Koordinaattorien tehtävänä on tukea sote-uudistuksen valmistelua.

134 kunta-alan esimiestä sai EKJ-sertifikaatin esimiestaidoistaan
EKJ on kunta-alan esimiehille ja keskijohdolle suunnattu johtamisvalmennus. Ohjelmassa kehitetään omaa johtajuutta ja esimiestaitoja kunta-alan monimutkaisen toimintaympäristön tarpeisiin.

Valinnanvapauslain uudesta luonnoksesta pyydetään lausuntoja
Sosiaali- ja terveysministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle hallituksen esitysluonnoksen valinnanvapauslaista. Lausuntoaika alkoi 3. marraskuuta ja päättyy 15. joulukuuta 2017.

Terveyskeskusten lääkärivaje pysynyt pienenä
Terveyskeskusten lääkäritilanteessa ei ole tapahtunut oleellista muutosta. Lokakuussa 2017 lääkärivaje oli 4,8 prosenttia eli 188,5 lääkärin tehtävää oli täyttämättä. Myös terveyskeskusten hammaslääkärivaje oli ennätyksellisen pieni.