Haku

Keva haluaa uudistaa jäsenyhteisöjensä eläkemaksuja vuonna 2019
Kevan hallitus esittää valtuuskunnalle, että se vahvistaisi palkkaperusteisen eläkemaksun uudet laskuperusteet. Samalla varhaiseläkemenoperusteinen maksu lakkaisi. Kevan valtuuskunta päättää asiasta kokouksessaan 30.11.2018.

Aikuiskoulutustuki uudistetaan tukemaan työn ja opiskelun yhteensovittamista
Työmarkkinakeskusjärjestöt esittävät yhdessä aikuiskoulutustuen uudistamista. Järjestöt ovat saavuttaneet asiasta neuvottelutuloksen.

Kunnissa jälleen tuhansia kesätyömahdollisuuksia nuorille
Kunnat tarjoavat nuorille jälleen arviolta 45 000 kesätyöpaikkaa. KT Kuntatyönantajien tutkimusten mukaan kuntien kesätyömahdollisuudet nuorille ovat pitkään olleet samanlaisia.

Rahoitusta työelämän kehittämishankkeisiin haettavissa
Kunnat ja kuntayhtymät voivat hakea Kevalta rahoitusta työelämän kehittämiseen. Hakuaikaa on toukokuun 2019 loppuun asti.

Suomalaiset jäävät työeläkkeelle keskimäärin 61,3-vuotiaana
Vuonna 2018 työeläkkeelle siirtyi noin 69 000 henkilöä. Eläköityminen myöhentyi edellisvuodesta ja eläkkeelle jäätiin keskimäärin kuukautta myöhemmin.

Janakkala, Joensuu ja Vantaa kisaavat kehittämistuesta
Janakkala, Joensuu ja Vantaa on valittu jatkoon kuntien toimintaa kehittävässä Klash-haastekilpailussa, jossa etsitään ratkaisuja kuntien esiintuomiin ongelmiin.

Sairaalalääkärien työaikoja tutkitaan laajassa hankkeessa
Työterveyslaitos on käynnistänyt tutkimuksen, jossa kerätään tietoa sairaalalääkäreiden työajoista. Tavoitteena on selvittää työajan ja päivystystyön vaikutuksia hyvinvointiin.

Työturvallisuuden kehittämisessä tarvitaan uusia keinoja
Nolla tapaturmaa -foorumi jakoi tunnustusta työpaikoille, joissa on panostettu työturvallisuuden jatkuvaan parantamiseen. Tunnustuksia saivat myös kuntaorganisaatiot ja kuntaomisteiset yhtiöt.

Kuntasektorin sopimusten määräaikaisesta soveltamisesta sovittu maakunnissa ja yhtiöitetyssä toiminnassa
KT ja kunta-alan pääsopijajärjestöt ovat sopineet 18.4.2017 kuntasektorin sopimusten soveltamisesta maakunnissa sekä kuntasektorin ja maakunnan yhtiöitetyssä toiminnassa. Sopimuksia sovelletaan kuntien ja maakuntien työnantajaedunvalvonnasta annetun lain voimaantulosta alkaen.

Liittokierroksella työllisyys tärkein tavoite
– Kuntatyönantajien tavoitteena on työrauhan turvaaminen kustannustasoltaan hyvin maltillisilla, työllisyyttä ja tuloksellisuutta edistävillä sopimuksilla, korostaa KT:n työmarkkinajohtaja Markku Jalonen.