Haku

Kela alkaa maksaa perhevapaakorvausta työnantajille
Työnantaja voi hakea 1.4.2017 alkaen perhevapaakorvausta kustannuksista, jotka aiheutuvat naispuolisen työntekijän vanhemmuudesta. Perhevapaakorvaus on 2 500 euron suuruinen kertakorvaus.

Työmarkkinakeskusjärjestöt: Jokainen häirintäteko on liikaa
Työmarkkinakeskusjärjestöt kehottavat, että jokaisella työpaikalla otetaan nollatoleranssi seksuaaliseen häirintään.

Vuoden 2018 työeläkeindeksi ja palkkakerroin on vahvistettu
Sosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut työeläketurvaa koskevat indeksiluvut. Vuoden 2018 palkkakerroin on 1,391 ja työeläkeindeksin pisteluku 2548.

Työnantajien palkkaperusteinen eläkemaksu laskee hieman
Keva on vahvistanut jäsenyhteisöjensä eläkemaksut vuodeksi 2018.

Uudistuva johtaminen
Opas tarjoaa sote-työnantajille virikkeitä toiminnan ja johtamisen kehittämiseen muutoksissa. Se antaa myös kuvan niistä johtamisen teemoista, jotka ovat keskeisiä julkisten sote-työnantajien eli kuntien ja kuntayhtymien johdon näkökulmasta. Julkaisu pohjautuu teemakeskusteluihin, joita KT:n Soteliiderit-hankkeessa on käyty kymmenien sote-työnantajien edustajien kanssa johtamisen kehittämistarpeista sekä meneillään olevista kehittämishankkeista.

Työelämän kehittäminen kunta-alalla – Kunteko-ohjelma 2015–2020
Kuntekon loppujulkaisu on historiikki siitä, mitä ohjelmassa on tehty vuosina 2015–2020. Se sisältää esimerkkejä kehittämistyöstä eri puolilta Suomea. Loppujulkaisu osoittaa, miten Kuntekon tarjoamien palvelujen avulla kehittämistä on viety kuntaorganisaatioissa eteenpäin.

Luottamuksen työkirja
Luottamuksen työkirjaan on koottu materiaaleja ja työkaluja, joita esihenkilöt ja työyhteisöt voivat käyttää ja hyödyntää työyhteisön luottamuksen rakentamisessa. Työkirja on tehty valtakunnallisessa Etänä enemmän – sote-työ uudistuu -hankkeessa. Luottamuksen merkitys on noussut vahvasti esiin hankkeen toiminnassa. Työkirjan aineisto muotoiltiin sote-alan esihenkilöille huhti–toukokuussa 2021 järjestettyjen työpajojen teemojen pohjalta.

Henkilöstövoimavarat kuntakonsernissa
Julkaisussa kerrotaan kahdeksassa kunnassa toteutetusta henkilöstövoimavarojen hallinnan kehittämishankkeesta. Se perustuu 160 henkilölle tehtyyn haastatteluun ja henkilöstöjohdolle tehtyjen kyselyjen tuloksiin.