Haku

Itsenäisyyspäivän 2019 kunniamerkit
Itsenäisyyspäivän 2019 kunniamerkit luovutettiin tänään KT:n valtuuskunnan kokouksessa Markku Jaloselle, Niilo Hakoselle ja Sirpa Sivoselle.

Ohjeistusta perusopetuksen turvalliseen työhön palaamiseen
Peruskoulujen henkilöstö ja oppilaat palaavat 14.5. työskentelemään koulutiloihin. Opettajien etäopetus loppuu. Lähiopetukseen palattaessa kouluissa on huomioitava koronaepidemia ja siihen liittyvä työturvallisuus.

Riihimäen ulosmarssista tuomittiin hyvityssakkoja
Työtuomioistuin on tuominnut Riihimäen kunnalliset JHL ry:n maksamaan KT:lle hyvityssakkona työrauhavelvollisuuden rikkomisesta 1 500 euroa. Samalla ratkaisulla JHL ry tuomittiin maksamaan KT:lle valvontavelvollisuuden laiminlyömisestä 2 000 euroa.

Kunta-alan neuvottelut alkoivat
Kunta-alan neuvottelut uusista työ- ja virkaehtosopimuksista alkoivat tiistaina 28.11., kun KT Kuntatyönantajien sekä palkansaajajärjestöjen pääneuvotteluryhmä kokoontui Helsingissä Kuntatalolla.

Vuokko Piekkala on uusi valtakunnansovittelija
Oikeustieteen kandidaatti Vuokko Piekkala aloittaa valtakunnansovittelijan tehtävässä 6. elokuuta 2018. Valtioneuvosto nimitti Piekkalan virkaan neljäksi vuodeksi eli 5.8.2022 saakka.

Työtuomioistuin ratkaisi kiistan ruokatauon pitämisestä
Työtuomioistuimen tuoreen päätöksen (27.6.2019) mukaan työasun vaihtamispaikan ja työn tekemisen paikan välinen kulkeminen on työaikaa, jos työntekijän on vaihdettava työasunsa omiin vaatteisiin lähtiessään syömään terveyskeskussairaalan ulkopuolelle.

Tehyn ja SuPerin lakkoilu Päijät-Hämeessä laitonta
Tehy ja SuPer ovat ilmoittaneet ulosmarssista sekä ylityö- ja vuoronvaihtokiellosta Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymässä. Työtaistelutoimet ovat laittomia, sillä ne kohdistuvat työehtosopimukseen työrauhan aikana.

JHL:n lakkoilu Raumalla laitonta
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on ilmoittanut työtaistelutoimenpiteistä Rauman kaupungin ruoka- ja puhtauspalveluissa perjantaina 1. marraskuuta. Työtaistelutoimet ovat laittomia, sillä ne kohdistuvat työehtosopimukseen työrauhan aikana.

Lapsi mukaan töihin -päivä 22.11.2019
Perjantaina 22. marraskuuta on valtakunnallinen Lapsi mukaan töihin -päivä. Myös KT on kutsunut toimistolleen lapsia tutustumaan vanhempiensa tai muun läheisen ihmisen työpaikkaan ja työhön.

Ohjeita vuorokausilevosta ja työvuorojen suunnittelusta
Uusi työaikalaki tulee voimaan 1.1.2020 lukien. Työaikalain vuorokausileposäännös muuttuu ja vaikuttaa työvuorosuunnitteluun heti tammikuussa KVTES:n soveltamisalueella.