Haku

Kunta-alan neuvottelut alkoivat
Kunta-alan neuvottelut uusista työ- ja virkaehtosopimuksista alkoivat tiistaina 28.11., kun KT Kuntatyönantajien sekä palkansaajajärjestöjen pääneuvotteluryhmä kokoontui Helsingissä Kuntatalolla.

Vuokko Piekkala on uusi valtakunnansovittelija
Oikeustieteen kandidaatti Vuokko Piekkala aloittaa valtakunnansovittelijan tehtävässä 6. elokuuta 2018. Valtioneuvosto nimitti Piekkalan virkaan neljäksi vuodeksi eli 5.8.2022 saakka.

KT allekirjoitti kunta-alan sopimukset
KT Kuntatyönantajat sekä Kunta-alan koulutettu hoitohenkilöstö (KoHo) ja Julkisen alan unioni (JAU) ovat allekirjoittaneet kunta-alalle 8. helmikuuta saavutetun neuvottelutuloksen mukaiset työ- ja virkaehtosopimukset.

Kunta-alan sopimukset voimaan
Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n hallitus on hyväksynyt yliopistoja koskevan sovintoesityksen. Samalla JUKO on hyväksynyt kunta-alalle 8.2. saavutetun neuvottelutuloksen ja peruuttanut jäsenistöön koskevat ylityö- ja vuoronvaihtokiellot.

Helsingin raideliikenteen lakko vahingoittaa tuhansien arkea
KT Kuntatyönantajat paheksuu Julkisten ja hyvinvointialan liittoon kuuluvan raitiovaunu- ja metrohenkilöstön päätöstä pysäyttää pääkaupungin raideliikenne ensi perjantaina.

Kunta-alan neuvottelut jatkuvat sunnuntaina
Kunta-alan työ- ja virkaehtosopimuksista neuvoteltiin tiiviisti lauantaina iltamyöhään. Neuvotteluissa edistyttiin monilta osin.

Palkkatiedot 1 400 ammatista
Tutustu kunta-alalla maksettaviin palkkoihin KT:n verkkosivuilla. Palkkatilastoista löytyvät lähes 1 400 ammattinimikkeen keskiansiot tehtäväkohtaisista palkoista ja kokonaisansioista.

Täydellinen nollatoleranssi seksuaaliseen häirintään
Koulutuksen järjestäjät, opettajat, opiskelijat ja opetushallinto ovat ilmaisseet tukensa ja sitoutumisensa kaikenlaisen seksuaalisen häirinnän havaitsemiseksi, esiintuomiseksi ja lopettamiseksi Suomen kouluissa ja oppilaitoksissa.

Minna Karhunen on Kuntaliiton uusi toimitusjohtaja
Suomen Kuntaliiton hallitus valitsi Minna Karhusen uudeksi toimitusjohtajakseen 21.11.2018. Nykyinen toimitusjohtaja Jari Koskinen jättää tehtävänsä helmikuun 2019 lopussa.

Kunta-alan sopimusneuvottelut käynnistyvät
Neuvottelut uusista kunta-alan työ- ja virkaehtosopimuksista käynnistyvät tiistaina 14. tammikuuta. Nykyiset sopimukset ovat voimassa 31. maaliskuuta saakka.