Haku

Työmarkkinakeskusjärjestöiltä suositus työ- ja virkaehtosopimusten sukupuolivaikutusten arviointiin
Hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen samapalkkaisuusohjelmassa vuosille 2020–2023 yhdeksi tavoitteeksi on kirjattu, että työmarkkinakeskusjärjestöjen sukupuolivaikutusten arviointia (suva) koskeva suositus vuodelta 2011 päivitetään.

KT, JUKO ja JAU neuvottelutulokseen
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO sekä Julkisen alan unioni JAU (JHL ja Jyty) ovat saavuttaneet sovittelulautakunnan sovintoehdotukseen perustuvan neuvottelutuloksen erillissopimuksesta maanantaina 6. kesäkuuta.

Koronakriisi koettelee julkishallintoa ja erityisesti sote-palveluja
Suomi on historiallisen poikkeuksellisessa tilanteessa, kuten lähes koko maailma. Koronavirus on saanut meidät valmiustilaan, jossa joudumme pohtimaan liikkumista, työntekoa, kotielämää ja läheisten turvallisuutta aivan uudella tavalla. Julkisen työn merkityksellisyydestä ei tarvitse erikseen puhua, sillä sitä arvostetaan perusturvan ylläpitäjänä.

Tekikö poikkeustila meistä ketteriä oppijoita?
Osaaminen on myös sitä, että pystyy hyödyntämään oppimaansa uudessa kontekstissa. Koronaepidemia on haastanut kuntatyöpaikat käyttämään osaamistaan toimintatapojen uudistamiseen ja ne ovat selviytyneet siitä hienosti. Uudenlaisista toimintatavoista kiinnostavimpia ovat ne, jotka jäävät elämään myös poikkeusolojen jälkeen.

Myönteistä tulevaisuutta kohti – koronaopit talteen
Hyvän esimiehen odotetaan johtavan tiimiään kohti parempaa tulevaisuutta työntekijöitään tukien ja motivoiden. Vuorovaikutus ja keskinäinen luottamus kantavat ja korostuvat vaikeina aikoina.

Raportti etätyöstä ja sen hyödyntämisestä kunta-alalla
KT Kuntatyönantajien ja kunta-alan pääsopijajärjestöt ovat yhdessä koonneet raportin etätyöstä ja sen hyödyntämisestä kunta-alalla. Raportti valmistui juuri ennen koronaepidemian puhkeamista Suomessa. Samalla etätyöstä ja sen tekemisestä tuli ajankohtaisempaa kuin koskaan ennen.

Kunta-alan yleinen virka- ja työehtosopimus (KVTES) 2025–2028
Painetut sopimuskirjat valmistuvat ja niiden toimitus asiakkaille alkaa syksyllä 2025.

Kunta-alan opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus (OVTES) 2025–2028
Sopimuskirjat valmistuvat ja niiden toimitus asiakkaille alkaa syksyllä 2025.

Kunta-alan teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimus (TS) 2025–2028
Painetut sopimuskirjat valmistuvat ja niiden toimitus asiakkaille alkaa syksyllä 2025.

Kunta-alan tuntipalkkaisen henkilöstön työehtosopimus (TTES) 2025–2028
Sopimuskirjat valmistuvat ja niiden toimitus asiakkaille alkaa syksyllä 2025.