Haku

Työelämän kehittäminen kunta-alalla – Kunteko-ohjelma 2015–2020
Kuntekon loppujulkaisu on historiikki siitä, mitä ohjelmassa on tehty vuosina 2015–2020. Se sisältää esimerkkejä kehittämistyöstä eri puolilta Suomea. Loppujulkaisu osoittaa, miten Kuntekon tarjoamien palvelujen avulla kehittämistä on viety kuntaorganisaatioissa eteenpäin.

Markkinaoikeus: Työttömyyskassat voivat kilpailla ja markkinoida jäsenmaksuillaan
Markkinaoikeus hylkäsi 22.9.2017 antamassaan päätöksessä hakemuksen, jolla haluttiin kieltää Yleistä työttömyyskassaa vertailemasta eri työttömyyskassojen jäsenmaksuja markkinoinnissaan.

Sopimusjärjestelmän uudistaminen lykkääntyy
Sote- ja maakuntauudistuksen myötä kunta-alan neuvottelu- ja sopimusjärjestelmää on uudistettava. Tavoitteena oli, että järjestelmän uudistamisesta olisi sovittu lokakuun loppuun mennessä.
Kunta-alan tuntipalkkaisen henkilöstön työehtosopimus TTES
Painettu TTES 2022-2025 ilmestyy marras–joulukuussa ja toimitetaan asiakkaille joulukuun aikana. Sopimusmuutoksista on kerrottu KT:n yleiskirjeissä 3/2022 ja 7/2022.

Kansalaiset toivovat syksyn neuvotteluihin palkkamalttia
Väli-Suomen Median Uutissuomalaisen teettämän kyselyn mukaan neljäsosa on sitä mieltä, että palkkoja ei pidä korottaa lainkaan.

Poliittiset työtaistelut jatkuvat toistaiseksi kunta-alalla
AKAVA, STTK ja SAK käsittelivät 26. lokakuuta hallinnoissaan hallituksen esitystä yhteiskuntarauhan palauttamiseksi. Palkansaajajärjestöt eivät hyväksyneet hallituksen esitystä sellaisenaan, vaan edellyttävät, että työsopimuslain muuttamiseen liittyvät perustelut on valmisteltava kolmikantaisesti.