Haku

KT tekee päätöksen uudesta toimitusjohtajasta täysin itsenäisesti
KT:n toimitusjohtajan Markku Jalosen eläkepäätös on saanut aikaan kuhinaa työmarkkinoilla. ”Tulevan toimitusjohtajan valintaan on ulkopuolisten turha yrittää vaikuttaa”, sanoo hallituksen puheenjohtaja.

KT:n toimitusjohtajaksi on valittu neuvottelujohtaja Henrika Nybondas-Kangas
Henrika Nybondas-Kangas on laajasti kokenut ja arvostettu työmarkkinaneuvottelija. Hän johtaa KT:ssa nykyisin sosiaali- ja terveydenhuollon sekä varhaiskasvatuksen palvelussuhteista vastaavaa yksikköä.

Työmarkkinakeskusjärjestöt: Työ- ja osaamisperusteinen maahanmuutto on mahdollisuus, jota ei saa ohittaa
Työ- ja osaamisperusteisen maahanmuuton avulla voidaan merkittävästi lisätä työikäisen väestön osuutta ja talouden kantokykyä. Viime vuosien hyvän kehityksen jatkuminen vaatii aktiivista maahanmuuttopolitiikkaa.

Hyvinvointialueet ovat onnistuneet toimintansa uudistamisessa – perusterveydenhuollossa pääsee hoitoon aiempaa nopeammin
Hyvinvointialueet ovat onnistuneet kehittämään sote-palveluita jo lyhyessä ajassa vaikeasta taloustilanteestaan huolimatta. Hoitoon pääsy perusterveydenhuollossa on nopeutunut, ja työpaikkojen pito- ja vetovoimaa on vahvistettu, arvioi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

TTESin erityispiirteet
Webinaari järjestetään torstaina 24.4.2025 klo 13–15.

Kannanotto: Koulutuspolitiikassa unohdetaan muuttuvat osaamistarpeet
Me ammatillista koulutusta sekä työ- ja elinkeinoelämää edustavat järjestöt olemme huolissamme siitä, että työikäisen väestön mahdollisuudet kehittää osaamistaan kapenevat yhteiskunnassa, etenkin ammatillisessa aikuiskoulutuksessa.

Toimistokävely vähentää istumatyön haittoja
Yksi toimistotyön suurimmista terveyshaitoista liittyy liialliseen istumiseen. Haittoja ei voi vähentää liikkumalla vapaa-ajalla, vaan liikettä tarvitaan työpäivään. Toimistokävely on tehokkain tapa tauottaa istumista.

Perusasiat kuntoon työsuojelun yhteistoiminnassa
Webinaari järjestetään tiistaina 29.10.2024 klo 13–16.

Esihenkilön työsuojeluvastuut
Webinaari järjestetään maanantaina 4.11.2024 klo 13–16.
