Hallitus teki puoliväliriihessään merkittäviä työllisyyttä, työttömyysturvaa ja julkista taloutta koskevia päätöksiä. Monet työllisyystavoitteen kannalta keskeiset asiat jäivät vielä jatkovalmistelun varaan, toteaa KT:n työmarkkinajohtaja Markku Jalonen.
Paikallinen sopiminen on osa työnantajan työkalupakkia myös korona-aikana. KT ja kunta-alan pääsopijajärjestöt sopivat 4. maaliskuuta yhteisistä ohjeista paikalliseen sopimiseen pandemian aikana. Paikallinen sopiminen osana työnantajan työkalupakkia varmistaa kuntaorganisaation toimintakykyä koronapandemian aikana.
Tukikäynti työterveyspsykologilla voi vähentää merkittävästi alle 40-vuotiaiden kuntatyöntekijöiden mielenterveyssyistä johtuvia sairauspoissaoloja. Tämä selviää rekisteritutkimuksesta, jossa tarkasteltiin Helsingin kaupungin työntekijöitä.
KT:n ja Kuntaliiton yhteisessä Digiä kuntatyössä -hankkeessa kerätään ja esitellään digioivalluksia kuntakentältä. Hyvinkään nuorisopalveluissa on tehty hienoa digikehitystyötä, jossa on koronapandemian myötä keskitytty nuorten digitaaliseen kohtaamiseen.
Viime viikkojen aikana kolmessa eri sairaanhoitopiirissä on ollut käynnissä Tehyn ja Superin ammattiosastojen järjestämiä laittomia työtaisteluita. Paikallisen toiminnan haittojen lisäksi lakot vaikeuttavat myös valtakunnallisia sopimusneuvotteluja, tuomitsee KT:n toimitusjohtaja Markku Jalonen.
Työmarkkinakeskusjärjestöjen Ääni työlle -kiertueen ensimmäisessä tilaisuudessa keskusteltiin maahanmuutosta. KT pitää tärkeänä, että maahanmuuttajien koulutusta ja kotouttamista tehostetaan.
Työmarkkinakeskusjärjestöjen (EK, KT, SAK, Akava ja STTK) mielestä seuraavan hallituksen on nostettava osaaminen ja koulutus kärkiteemoiksi. Osaava työvoima on Suomen menestyksen paras takuu.
Kunnat tarjoavat nuorille jälleen arviolta 45 000 kesätyöpaikkaa. KT Kuntatyönantajien tutkimusten mukaan kuntien kesätyömahdollisuudet nuorille ovat pitkään olleet samanlaisia.