Haku

Työntekijöiden mielenterveyden heikentymistä voidaan ennakoida koneellisesti
… seurattiin kahta laajaa tutkimuspopulaatiota usean vuoden ajan. Tutkitut olivat työikäisiä ja edustivat laajasti … seurattiin kahta laajaa tutkimuspopulaatiota usean vuoden ajan. Tutkitut olivat työikäisiä ja edustivat laajasti …

Osasairauspäivärahan saamisen edellytykset muuttuvat ja enimmäisaika pitenee
… arkipäivästä 150 arkipäivään. Osasairauspäivärahan enimmäisajan pidentäminen parantaa mahdollisuuksia palata … sovellettavan kokoaikaisen työntekijän säännöllisen työajan pituinen. Nykyisen kaltainen säännös säilytetään siis … hän on ollut poissa työstään sairauspäivärahan omavastuuajan. Lakimuutoksen myötä osa-aikaisen työn aloittaminen on …

Hyvinvointiyhteiskuntaa tehdään neuvotellen ja uudistaen
… ja nyt laajasti koko sote-alalla. Huoli on ajankohtainen myös varhaiskasvatuksessa, teknisellä … voi kommentoida sen julkaisupäivämäärästä noin kuukauden ajan. … Työhyvinvointi. Muutosjohtaminen. Uudistuva … ja nyt laajasti koko sote-alalla. Huoli on ajankohtainen myös varhaiskasvatuksessa, teknisellä …

Liminka on Suomen kekseliäin kunta
… – Kuntatyötä uudistetaan ja kehitetään koko ajan. Saimme tänä vuonna Tekojen torille monenlaisia … ohjelmapäällikkö, puh. +358 50 572 4620, anna-mari.jaanu@kt.fi Anniina Tuomi , projektipäällikkö, puh. +358 50 405 9989, anniina.tuomi@kt.fi Pekka Rajala , kunnanjohtaja, Limingan kunta, puh. +358 …
KT:n lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi sairausvakuutuslain, vuosilomalain 7 §:n ja merimiesten vuosilomalain 3 §:n väliaikaisesta muuttamisesta
… leviämisen riskin takia. Todistuksesta tulee ilmetä myös ajanjakso, jolla ansiotyöhön osallistuminen ei ole … selvitys tulee myös antaa alle 16-vuotiaan lapsen huoltajan tartuntatautipäivärahaa haettaessa lapsella … leviämisen riskin takia. Todistuksesta tulee ilmetä myös ajanjakso, jolla ansiotyöhön osallistuminen ei ole …

Koronatuet vähensivät tarvetta sopeuttaa henkilöstömenoja
… koko henkilöstön työn kuormituksen vähentämiseen. KT:n ajankohtaistiedustelu toteutettiin joulukuussa 2021. Se … koko henkilöstön työn kuormituksen vähentämiseen. KT:n ajankohtaistiedustelu toteutettiin joulukuussa 2021. Se …
Hallituksen esitysluonnos tartuntatautilain väliaikaisesta muuttamisesta
… tehosterokotuksilla. Huomioiden rokotussuojan hiipuminen ajan kuluessa, pitää KT tärkeänä, että työnantajalla on … Tietojen käsittely KT pitää välttämättömänä, että työnantajan oikeus käsitellä työntekijöiden ja opiskelijoiden … myös itsenäisiä ammatinharjoittajia ja ostopalvelutuottajan henkilöstöä. Koska palvelujen järjestämisvastuussa …
Työhyvinvoinnilla tuloksellisuutta – mitä kunta voi tehdä?
… kokemuksia – työhyvinvointiin investoiminen kannattaa. Ajankohtaiset valmisteluprosessit Useat … (ns. Kuuskosken työryhmä STM selvityksiä 2011:4).( www.stm.fi ) Selvitysmies Markku Lehto sai äskettäin valmiiksi … työmarkkinoilla (STM selvityksiä 2011:5, www.stm.fi ). Osaamisen kehittäminen: Kunta-alan …
Luonnos valtioneuvoston asetukseksi raskaana olevien, äskettäin synnyttäneiden sekä imettävien työntekijöiden suojelemisesta työssä vaaraa aiheuttavilta tekijöiltä
… terveyden suojelua säätämällä aiempaa täsmällisemmin työnantajan velvollisuuksista. Asetus tulee koskemaan etenkin … todetaan, että työn vaarojen selvittäminen ja arviointi on ajankäytöllisesti merkittävä työsuojelua koskeva työnantajan velvoite. Asetusluonnoksessa vaaraa aiheuttavien …
Virka- ja työehtosopimus SOTE-sopimuksen palkkojen yhteensovittamisen, palkkauksen kehittämisen ja palkkausjärjestelmien käyttöönotosta sovitun virka- ja työehtosopimuksen muuttamisesta
… 1.10.2024 lukien toteutettavan paikallisen erän maksuajankohdan muutos B) Ajanjaksolta 1.10.2024-31.1.2025 maksettava prosentuaalinen … ovat sen sisällöstä yksimielisiä. A Paikallisen erän ajankohdan siirtäminen Vuoden 2022 SOTE-sopimuksen palkkojen …