Haku

Kunta-alan sairauspoissaolot vähenivät vuonna 2019
… tasaisena koko seurannan eli parinkymmenen vuoden ajan. Sairauspoissaolot olivat korkeimmillaan vuonna 2008, … tasaisena koko seurannan eli parinkymmenen vuoden ajan. Sairauspoissaolot olivat korkeimmillaan vuonna 2008, …

KT:n kanta EU-komission vähimmäispalkkaa koskevaan direktiiviehdotukseen
EU:n komissio on antanut ehdotuksen riittävistä vähimmäispalkoista eli ns. minimipalkkadirektiivin. KT katsoo, että nyt ehdotettu direktiiviehdotus vaarantaa pitkällä tähtäimellä Suomen nykyisen työmarkkinamallin.

Yritysten sopimusrakenne selvillä – yhtenevistä sopimusehdoista etua koko kunta- ja hyvinvointialalle
… yrityksissä ei kuitenkaan sovelleta työsuojeluvaltuutetun ajankäyttösopimuksen mukaista ajankäyttökerrointa, vaan asiasta sovitaan … yrityksissä ei kuitenkaan sovelleta työsuojeluvaltuutetun ajankäyttösopimuksen mukaista ajankäyttökerrointa, vaan …
Teknisten sopimus 2000:n täytäntöönpano
… Paloalan 0,8 %:n erä tulee voimaan samasta ajankohdasta lukien kuin yleiskorotuskin eli 1.2.2000 … palkanosiin käytettäväksi jäävä osa pitää yhdistää samasta ajankohdasta lukien voimaan tulevaan yleiskorotukseen ennen … Paloalan 0,8 %:n erä tulee voimaan samasta ajankohdasta lukien kuin yleiskorotuskin eli 1.2.2000 …

Koronakeväästä koronasyksyyn – uutta kulmaa vuorovaikutukseen
… ei ole helppoa, vaan harmitti itseänikin useamman päivän ajan. Kesäloman kynnyksellä haastattelimme seitsemän … kaikkien organisaatioiden valmiussuunnitelmat eivät ihan ajan tasalla olleetkaan. Jälkikäteen arvioituna näin laajaa … maakunnan sote-työnantajien johtoa ja kysyimme myös korona-ajan opeista. Organisaatiot ja henkilöstö osaavat toimia …
Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus (OVTES) 1.3.2007
… Tietoa KT:n selostustilaisuuksista ja muusta ajankohtaisinformaatiosta löytyy nettisivuilta www.kuntatyonantajat.fi > Sopimukset > Opettajat > Ajankohtaista. … tämä yleiskirje liitteineen. Myös Efeko (www.efeko.fi) järjestää muutaman maksullisen koulutustilaisuuden. …
Omassa kodissaan työskentelevät perhepäivähoitajat työaikalain alaisuuteen
… on selvittää 30.9.2011 menneessä työajaksi luettavan ajan käsite ja siihen liittyvänä muun muassa tilanteet, … hoitosopimuksesta poiketen lapsen yöaikaan sijoittuvan hoitoajan käsittelystä työvuoroluettelosta varallaolosta … tehtäessä, työvuoroluetteloiden laadinnassa ja työajan seurannassa. Tätä yleiskirjettä ja oheista muistiota …

Sote- ja palvelualan esihenkilöiden maksuttomat webinaarit ja teemavalmennukset jatkuvat
KT Kuntatyönantajat järjestää yhdessä Tampereen ammattikorkeakoulun kanssa sote- ja palvelualojen esihenkilöiden tueksi webinaareja ja teemavalmennuksia kevään 2021 aikana. Tilaisuudet ovat osa Etänä enemmän -sote-työ uudistuu -ESR-hanketta. Tervetuloa mukaan!

Työn murrosta käsittelevä webinaarisarja alkaa kesäkuussa
… palvelualue 7.6.2021 kello 14.00–15.30 Miten ajankohtaiset, monia kuntaorganisaatioita koskevat murrokset … 2021 webinaareissa käsitellään seuraavia teemoja. Niiden ajankohdista tiedotetaan tarkemmin. Tärkeät ateria- ja … palvelualue 7.6.2021 kello 14.00–15.30 Miten ajankohtaiset, monia kuntaorganisaatioita koskevat murrokset …
Työmarkkinaseminaari kokoaa Lahteen lähes 600 osallistujaa
… ja yhteisillä seminaareilla on pitkät perinteet. Ajankohtaisten työmarkkinanäkymien ja trendien yhteinen … puheenjohtajien paneelissa keskustellaan ajankohtaisista työmarkkina-asioista. Paneeliin osallistuvat … Lahti on mukana kehittämisjaoksessa, jossa on työnantajan ja henkilöstön edustajia yhteensä 11 kunnasta. …