Haku
Lausunto hallituksen esityksestä työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta (HE 73/ 2023 vp)
… Ottaen huomioon kustannusten kasvun kohdistumisen samalle ajankohdalle työvoimapalveluiden kuntiin siirtymisen kanssa, … Ottaen huomioon kustannusten kasvun kohdistumisen samalle ajankohdalle työvoimapalveluiden kuntiin siirtymisen kanssa, …
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yrittäjän eläkelain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta
… kautta on odotettavissa, että työtulot asettuisivat ajan saatossa paremmin oikealle tasolle. Työtulon … selvää, että nykyinen YEL-järjestelmä kaipaa uudistamista. Finanssivalvonta arvioi, että vahvistetut työtulot eivät … joka niillä yhtiön omien ohjeiden mukaan pitäisi olla. Finanssivalvonnan tekemän arvion perusteella nykyinen …

Työelämän rokotukset ja tartuntatautilaki
… Tartuntatautilain 48 § velvoittaa kuitenkin työnantajan huolehtimaan siitä, että lääketieteellisesti arvioituna … ei ole niihin sairastetun taudin tuomaa suojaa, on työnantajan pohdittava, täyttyykö laissa mainittu erityinen syy … työntekijä ei ole soveltuva kyseiseen tehtävään, on työnantajan ensisijaisesti tarjottava työntekijälle sellaista …

Ammatillisessa koulutuksessa siirrytään vuosityöaikaan
… Uusi järjestelmä palkitsee yhdenmukaisesti kaikesta opettajan työstä ja mahdollistaa työnantajalle työn teettämisen … koskevia erillismääräyksiä, joista osa on voimassa siirtymäajan. Erillismääräykset olivat välttämättömiä, jotta sopimus … Työnantaja päättää vuosityöaikajärjestelmään siirtymisen ajankohdasta. Uuteen järjestelmään siirtyminen kuitenkin …

Ansiot kasvoivat kuntasektorilla vuonna 2021 yli sopimuskorotusten
… 27. huhtikuuta kuntasektorin palkkatilastot vuodelta 2021. Ajanjaksolla lokakuusta 2020 lokakuuhun 2021 kokonaisansiot nousivat 2,5 prosenttia. Ajanjaksoon sisältyy kustannusvaikutukseltaan keskimäärin … Kun tehtäväkohtaiseen palkkaan lisätään säännöllisen työajan lisät, puhutaan säännöllisen työajan ansioista. …

Liikkeen luovutuksen arviointikriteerejä
… Siten liikkeen luovutus aiheuttaa oikeudellisesti luovuttajan palvelussuhteen päättymisen ja uuden palvelussuhteen … mukaan liikkeen luovutusta ei ollut tapahtunut. KKO 2002:54 Finlexissä > 2) Luovutustoimenpide Lähtökohtana liikkeen … mukaan liikkeen luovutusta ei ollut tapahtunut. KKO 2002:54 Finlexissä > 2) Luovutustoimenpide Lähtökohtana liikkeen …
Kunnallinen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimus 2003-2004 (TS-03)
… 5 %:n tai 9 %:n suuruisena poistuu 1.2.2003 lukien. Tästä ajankohdasta alkaen ammattialalisä on maksettava … sopimuksen taustana olevaa ajattelua selvittävä TS-palkkafilosofia poistuu sopimuksesta pitkään soveltajaa palvelleena. …

Millainen on hyvinvointialueiden tarina?
… hankkeen keskiössä! Blogia voi kommentoida noin kuukauden ajan sen julkaisupäivästä. Iikka Niinimaa Iikka Niinimaa on … tehtävät kunta-alalla ovat antaneet Iikalle laajan näkökulman. Luonto, lukeminen ja jalkapallo pitävät … hankkeen keskiössä! Blogia voi kommentoida noin kuukauden ajan sen julkaisupäivästä. …

Huumausaineiden käyttöä koskevien tietojen käsittely
… suojasta työelämässä (759/2004) säätelee työnantajan oikeutta käsitellä huumausainetestiä koskevaan … ei säädetä varsinaisesta huumausainetestauksesta. Työnantajan oikeus käsitellä huumausainetestiä koskevaa todistusta … siten, että ne täyttävät edellä kuvat edellytykset työnantajan oikeudesta käsitellä huumausainetestiä koskevaa …
Kunnallista yleistä virka- ja työehtosopimusta 2010-2011 noudatetaan myös Tehy ry:n jäseniin
… Esa Lonkan sovintoehdotuksen kuntatyönantajan ja Tehy ry:n välisessä työriidassa. Sovintoehdotuksen … ja virka- ja työehtoja 1.6.2010-31.12.2011 välisen ajan lukuun ottamatta KVTES:n 2010-2011 … 8 §:n ja KVTES:n VII luvun mukaan. Luottamusmiesten ajankäyttösuositus muuttuu 1.6.2010 sitovaksi …