Hyvinvointialueuudistus toteutuu. Muistatko, miksi?

Hyvinvointialueet aloittavat toimintansa ensi vuoden alussa, mutta käynnistävät tänä vuonna toimintaansa rahoitusraamissa, jota on julkisuudessa kommentoitu riittämättömänä. 

Keskustelua on käyty myös siitä, että työntekijöitä on liian vähän suhteessa sote-alan palvelutarpeisiin. Esillä on ollut henkilöstöpula kunta-alalla, vaikkakin pulaa työvoimasta on myös yksityisellä sektorilla. Kaikkia aloja koskevaa työvoimapulaa selittää osaltaan se, että vuosien takaiset väestöennusteet ovat toteutumassa. Työikäisten määrä on vähentynyt joillakin alueilla jopa ennusteita nopeammin. 

Onkin hyvä palata muistelemaan, miten tähän tilanteeseen on tultu. Miksi tarvitsemme hyvinvointialueuudistusta? Miksi nyt on tärkeää keskittyä ratkomaan uudistusten alkuperäistä ongelmaa yhteisvastuullisesti ja miksi asiat ratkaistaan vain vaikeita päätöksiä tekemällä?

Palvelurakenteita on pyritty uudistamaan useilla kansallisilla hankkeilla

Aloittaessani kuntaurani yli 20 vuotta sitten kuntatalous oli jo hyvin tiukoilla. Kunnanjohtajan johdolla laskimme erikoissairaanhoidon kustannuksia, käsittelimme kalliin hoidon tasauksia ja pohdimme, miten  talous saadaan pysymään tasapainossa. Kunta teki aktiivista yhteistyötä elinkeinoelämän kanssa ja toimi yrittäjien kanssa yhteistyössä muun muassa markkinointikampanjoissa. Kehittämisrahaa haettiin yhdessä EU:n ohjelmista. Kaikki tämä tehtiin, jotta pärjäisimme tulevaisuudessa.

Noina vuosina toteutettiin eri puolilla Suomea kansallisia SEUTU-hankkeita ja kuntayhteistyötä, joilla kunnat tehostivat toimintaansa ja tuottivat yhdessä palvelujaan. Sittemmin tähän jopa velvoitettiin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa. 

Vuonna 2006 hallitus käynnisti PARAS-hankkeen, jonka avulla perustettiin sote-kuntayhtymiä sekä edistettiin kuntaliitoksia. Uudistusta ohjaavaan puitelakiin oli kirjoitettu asukasmäärä, jolle palvelut tuli tarjota kokonaisuutena, tämä ikimuistoinen ”vähintään noin 20 000 asukasta”. Vaikka laista puuttuivat varsinaiset sanktiot, rakennemuutos kunta-alalla eteni.

Tämän jälkeen ohjelmien nimet ovat vaihtuneet ja keinot laajentuneet. Palvelu- ja hallintorakenteita on ohjattu suurempiin kokonaisuuksiin väestöpohjan ja asiakasmäärien lisäksi muun muassa asiantuntijoiden tai vaikkapa maatilojen vähimmäismäärillä.

Erilaisia sote-uudistushankkeitakin on ollut meneillään jo toistakymmentä vuotta. Kuntaurani alkumetreillä minua rauhoitteli eräs eläkeiän kynnyksellä ollut kollega sillä, että uudistuksia on ollut joka vuosikymmenellä, ei niistä mitään ole tullut. Voit ottaa rauhassa ja keskittyä oman kunnan asioihin.

Onko tarve uudistuksiin menettänyt merkityksensä?

Keskustelu rakenteista ja palveluiden kehittämisestä on jatkunut niin kauan, että välillä tarve uudistuksiin tuntuu hämärtyneen. Talous- ja palvelutarveselvitykset osoittivat jo parikymmentä vuotta sitten, että nykymenolla ei voida jatkaa ja muutoksia on tarpeen tehdä. 

Johtiko tämä uudistusmantran hokeminen lempisatuani Pekka ja susi vastaavaan tilanteeseen? Eli kun tarpeeksi samasta uhkasta puhutaan, se menettää merkityksensä. Suden lopulta tullessa asiaa ei otetakaan enää todesta.

Vuoden 2006 Paras tuoreeltaan tutkittuna -julkaisussa (KAKS) valmisteluissa mukana olleet kertovat:

"Kuntaministeri Hannes Manninen arvioi kunnallistalouden jäävän tulopuolen vahvistumisesta huolimatta jälkeen kuntalaisten kasvavista palvelutarpeista ja – odotuksista. Ministereiden oli helppo päästä yhteiseen tilannearvioon, mutta uudistuksen sisältö ja suunta olivat eri asia. Yksimielisyys vallitsi pääasiasta: peruspalvelut on saatava kohtuuhintaisina, laadukkaina ja mahdollisimman läheltä.
Hyvinvointipalvelujen tuottavuutta on saatava paremmaksi. Olemme hyvinvointiyhteiskuntien kärjessä maailman laajuisesti ja korkeakoulutuettujen osuus sosiaalipalvelujen tekijöistä on yli neljännes. Tästä huolimatta olemme jo pitkään olleet OECD-maiden joukossa häntäpäässä niin palvelujen tuottavuudessa kuin niiden kaupallistamisessa. Ilman tuottavuuden kohentamista ikäluokkien pieneneminen johtaa palveluiden leikkaamiseen.”

Kuulostaa kovin tutulta. Nyt työmarkkinamyllerrysten, henkilöstön saatavuusongelmien sekä rahoituskeskustelujen keskellä ovat nuo menneet vuodet palanneet mieleeni. Aiemmin paljonkin esillä olleet perusteet ja tarpeet uudistuksille ovat edelleen todella ajankohtaisia. 

Hyvinvointialueet ovat mahdollisuus

Kannatan maltillisia palkankorotuksia ja talouskuria, mutta myös rakenteiden ja palveluiden uudistamista. Uskon, että hyvinvointivaltion säilyttäminen edellyttää monien pelisääntöjen, ajatus- ja toimintamallien muuttumista, reunaehtojen ja rajoitteiden uudelleen miettimistä sekä myös joistakin asioista luopumista. 

Ei pidä rakastua liikaa nykytilanteeseen ja omaan etuun, vaikka tämä on meille ihmisille luonteenomaista. Ympäristöasioiden lisäksi vastuullisuutta kaivataan myös talouteen ja hyvinvointiyhteiskunnan kehittämiseen.

Hyvinvointialueet ovat mahdollisuus uudistumiselle. Toivottavasti teemme sekä palveluiden käyttäjien, henkilöstön että veronmaksajien kannalta kestäviä kokonaisratkaisuja. 

Kuva: Unplash

Blogia voi kommentoida kuukauden ajan sen julkaisupäivästä.