Haku
Ammattirakenteen muutokset vaikuttavat kunta-alalla hitaasti palkkaeroihin
Ansioiden ero naisten ja miesten välillä johtuu kunta-alalla edelleen suurimmaksi osaksi siitä, että alan työt jakautuvat voimakkaasti sukupuolen mukaan. Naiset ja miehet työskentelevät paljolti eri ammateissa.
Tehtävien vaativuus määrittelee tehtäväkohtaisen palkan tason
KVTES:n palkkausjärjestelmän perusajatuksena on, että tehtäväkohtainen palkka määräytyy tehtävän vaativuuden perusteella. KVTES:ssa tehtävän vaativuutta tarkastellaan palkkahinnoittelukohdittain, jos paikallisesti ei ole muuta sovittu.
Kunta-ammateissa koetaan usein työn imua
Julkisella sektorilla koetaan työn imua yksityistä sektoria useammin ja opetus- ja sote-alalla kaikkein eniten. Tiedot käyvät ilmi Työterveyslaitoksen ja belgialaisen yliopiston laajasta tutkimuksesta.
Tekoja tiskiin -kampanja etsii kehittämistarinoita kunta-alalta: ”Kerro ylpeästi kehittämisteoistasi”
Kuntekon Tekoja tiskiin -kampanjassa etsitään syksyn ajan kunta-alalta kehittämistekoja. Parhaat teot ja tekijät palkitaan marraskuussa kutsuvierastilaisuudessa Gaalassa Helsingissä. Tarkoitus on nostaa hyvää kuntatyötä esille ja saada kuntatyöpaikat kertomaan ylpeästi omista kehittämisteoistaan.
Kunta-alan toimintakulut ja lainakanta kasvussa
Manner-Suomen kuntien ja kuntayhtymien toimintakulut kasvoivat vuoden 2019 ensimmäisellä puoliskolla. Samaan aikaan niiden lainakanta kasvoi ja lisäksi kuntien ulkoiset toimintatuotot vähenivät.