Haku
Kunnille tarvitaan pikaisesti talouden pelastuspaketti
Koronakriisi aiheuttaa kunnille miljardiluokan kustannukset, arvioivat suurimpien kaupunkien talousjohtajat. Kuntaliitto vetoaa hallituksen, että se valmistelee nopeasti pelastuspaketin kuntien tukemiseksi.
Epidemia ajaa kunta-alaa laajoihin lomautuksiin
Koronaviruksen aiheuttama epidemia on lisännyt jyrkästi kuntien ja kuntayhtymien tarvetta lomauttaa henkilöstöä. KT Kuntatyönantajien selvityksen mukaan tähän on tänä vuonna päätymässä noin 65 prosenttia kyselyyn vastanneista.
Raportti etätyöstä kunta-alalla
KT Kuntatyönantajien ja kunta-alan pääsopijajärjestöt ovat yhdessä koonneet raportin etätyöstä ja sen hyödyntämisestä kunta-alalla.
Kunnille korvausta verotulojen väliaikaisesta pienentymisestä
Hallitus esittää eduskunnalle, että kunnille korvataan koronatilanteesta aiheutuva verotulojen viivästyminen täysimääräisenä tänä vuonna. Ratkaisu on kustannusneutraali, sillä vastaava summa vähennetään kuntien valtionosuuksista vuonna 2021.
Työntekijöiden töihin paluu mahdollistettava koronan vasta-ainetestauksella
Työmarkkinajärjestöt (Akava, EK, KT, Kirkkotyönantajat, SAK, STTK) esittävät yhdessä maan hallitukselle kehysriiheen, että valtio osallistuisi koronan vasta-ainetestien kustannuksiin. Järjestöjen mukaan testit pitäisi ottaa väliaikaisesti osaksi työterveyshuoltoa, jotta työntekijöiden töihin paluu mahdollistetaan sujuvasti.
EU:lle tulossa uusi työsuojelustrategia
EU:n työllisyys-, sosiaalipolitiikka-, terveys- ja kuluttaja-asioiden neuvosto kokousti joulukuussa viimeistä kertaa Suomen puheenjohtajuuskaudella. Jäsenmaat pyysivät komissiota valmistelemaan uuden strategian työsuojeluun.
Liitteen 12 omassa kodissaan työskentelevien perhepäivähoitajien työajaksi luettavan ajan määritelmä muuttuu 1.4.2020 lähtien
KT ja Julkisen alan unioni ry ovat yksimielisiä tämän ohjeen sisällöstä.
Työnantajalla oli oikeus kieltää työvuorojen vaihtaminen poliittisen työtaistelun aikana
KT on voittanut työtuomioistuimessa oikeudenkäynnin, joka koski Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän (HUS) oikeutta olla hyväksymättä työntekijälähtöisiä työvuorojen vaihtoja syksyn 2018 poliittisen työtaistelun aikana.
Janakkala, Joensuu ja Vantaa löysivät ratkaisuja ongelmiinsa Klash-haastekilpailussa
Kilpailun voittajatiimit tekivät ehdotukset siitä, miten liikkumiseen, nuorten opiskeluun ja kuntalaisten omaehtoiseen toimintaan liittyviä ongelmia voidaan ratkaista. Seuraavaksi voittajat jatkavat hankintaneuvotteluja Kuntaliiton kanssa.