Haku
Lähijohtamisen akatemiasta tukea johtamiseen työpaikoille
Lähijohtamisen akatemia on KT:n palvelu johtamisen ja esihenkilötyön tueksi kunnille, kuntayhtymille, hyvinvointialueille ja hyvinvointiyhtymille sekä KT:n yritysjäsenille. Se on kehitetty yhdessä kunta-alan pilottiorganisaatioiden kanssa vuoden 2020 aikana.
Sosiaali- ja terveysministeriö vahvisti työeläkeindeksin ja palkkakertoimen vuodelle 2021
Vuoden 2021 työeläketurvaa koskevat indeksiluvut on vahvistettu. Palkkakerroin on 1,465 ja työeläkeindeksin pisteluku 2631.
Esitys sote-uudistusta koskevasta lainsäädännöstä eduskuntaan
Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämistä koskeva hallituksen esitys annettiin 8. joulukuuta eduskunnalle.
Kuntien tarpeet otettava huomioon EU-rahan jaossa
Hallitus on linjannut Suomen kestävän kasvun ohjelman painopisteitä ja periaatteita EU:n elpymisvälineen varojen käyttöä koskevalle valmistelulle. KT kuntatyönantajat korostaa painotusten merkittävyyttä kunnille ja kuntayhtymille, jotka uudistavat toimintatapojaan ja digitalisoivat palvelujaan.
Digivisio 2030 lisää korkeakoulujen mahdollisuuksia joustavaan oppimiseen
Suomen yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteinen Digivisio 2030 -hanke lisää kaikkien oppijoiden mahdollisuuksia joustavaan oppimiseen. Tavoitteena on seuraavien kymmenen vuoden aikana uudistaa suomalaista korkeakoulutusta digitalisaation avulla ja tehdä Suomesta joustavan oppimisen mallimaa.
Syksyn 2020 työtaistelut Oulussa tuomittu laittomiksi
Oulussa syksyllä 2020 järjestetyt työtaistelut ateria- ja puhtauspalveluissa on tuomittu laittomiksi. Kaikkiaan neljässä tuomiossa JAU, JHL ja Jyty sekä niiden Oulun ja Pohjois-Pohjanmaan paikallisyhdistykset määrättiin hyvityssakkoihin KT:n kanteiden mukaisesti.
Kunta-alan kekseliäät kehittäjät korona-aikana
KT:n ja pääsopijajärjestöjen yhteisessä Kekseliäät kehittäjät -hankkeessa selvitetään, miten työelämää ja toimintaa kehitetään kunta-alalla ja miten korona-aika on siihen vaikuttanut. Ohjelmapäällikkö Anna-Mari Jaanun mukaan tähän mennessä tehtyjen haastattelujen perusteella pandemia näyttää pikemminkin lisänneen kehittämistoimintaa.
Työkyvyttömyyseläkkeet vähenivät vuonna 2020
Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden määrä kääntyi laskuun koronavuonna. Eläketurvakeskuksen tietojen mukaan työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyi 19 100 henkilöä vuonna 2020. Se on noin tuhat henkilöä vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Maakuntien rahoitusmalli voi vaikuttaa työmarkkinatoimintaan
KT:n työmarkkinajohtaja Markku Jalosen mukaan maakuntien rahoitusmallia koskevissa pohdinnoissa pitää muistaa sen vaikutukset työmarkkinamaailmaan.
Sosiaalihuollon ammattihenkilölaki muuttuu vuoden 2018 alussa
Lainmuutoksen jälkeen kuntoutuksen ohjaajat (AMK) ovat sosiaalihuollon laillistettavia ammattihenkilöitä samalla tavoin kuin AMK-tutkinnon suorittaneet sosionomit ja geronomit. Lisäksi lähihoitajien rekisteröintiä helpotetaan.