På svenska
Uutinen

Tekoäly muuttaa laajasti työelämää

Tekoälyyn perustuva teknologia uudistaa työn sisältöjä ja toimintatapoja vähitellen kaikilla aloilla. Osaamisen kehittäminen työuran aikana on keskeinen keino vastata muutoksiin.

Tekoäly ja työelämä

Tekoälyn vaikutuksia selvittänyt työryhmä luovutti työ- ja elinkeinoministeriölle raporttinsa, jossa se esittelee neljä näkökulmaa tekoälyajan työhön ja antaa niihin liittyviä politiikkasuosituksia.

Työryhmän mukaan tekoäly tarjoaa mahdollisuuksia parantaa tuottavuutta ja siten elintasoa. Hyötyjen saavuttamiseksi yhteiskunnan on kuitenkin investoitava työvoiman osaamisen päivittämiseen, sillä tekoäly muuttaa työtehtäviä ja niiden osaamisvaatimuksia.

Osaamistilit ja -setelit uusi tapa kehittää osaamista

Raportissa arvioidaan, että noin miljoonan työikäisen ihmisen osaamista on kehitettävä vastaamaan tekoälyajan vaatimuksiin. Työryhmä esittää keinoksi muun muassa elinikäisen oppimisen reformia, jossa työikäisille luotaisiin osaamistili tai -seteli, jolla jokainen voisi päivittää osaamistaan hankkimalla tarvitsemaansa koulutusta palvelujen tarjoajilta.

Työntekijät, työnantajat ja yhteiskunta kantaisivat yhdessä vastuun työvoiman osaamisen päivittämisestä. Osaamistiliä tai -seteliä koskevat yksityiskohdat tulisi ratkaista jatkovalmistelussa.

Tekoäly voi parantaa työmarkkinoiden toimintaa

Työryhmän mukaan tarvitaan toimenpiteitä, jotka edistävät työssä olevien ihmisten siirtymistä tuottavampiin sekä heidän osaamistaan paremmin vastaaviin tehtäviin ja työpaikkoihin. Näin työpaikkoja vapautuu myös työmarkkinoille tuleville. Tekoäly tarjoaa tähänkin mahdollisuuksia.

Työvoiman liikkuvuutta voisi tukea esimerkiksi tekoälyyn pohjautuvalla, sopivien avointen työpaikkojen vahdilla. Tekoäly tekee myös mahdolliseksi työnhakijoiden ominaisuuksien vertaamisen avoinna oleviin työpaikkoihin. Työnvälitysrobotti voi etsiä töitä myös jo työssä oleville niin, että työvoima siirtyisi osaamisen karttuessa osaamistaan paremmin vastaaviin tehtäviin ja vapauttaisi vähemmän vaativia töitä työttömille ja työmarkkinoille tuleville.

Raportti on julkaistu osana Suomen tekoälyohjelmaa. Ohjausryhmän lisäksi siihen on nimetty viisi alatyöryhmää, joista Työn ja yhteiskunnan muutos -työryhmä on tehnyt raportin. Työryhmä koostuu talouden ja työelämän tutkijoista, virkamiehistä sekä työmarkkinaosapuolten asiantuntijoista. KT Kuntatyönantajista mukana on ollut johtava työelämän kehittämisen asiantuntija Niilo Hakonen.

Muualla verkossa

Niilo Hakonen

johtava työelämän kehittämisen asiantuntija
Puhelin:
+358 9 771 2025
Matkapuhelin:
+358 40 820 6800
Sähköposti:
Niilo.Hakonen@kt.fi
Organisaatio:
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT