På svenska
UKK
KVTES

Milloin on kyse kokoaikaisesta lomautuksesta? Milloin osittaisesta lomautuksesta?

Työnantaja valitsee lomautuksen toteuttamistavan toiminnan tarpeiden mukaan.

Lomautus voidaan toteuttaa joko

  1. keskeyttämällä työnteko ja/tai virantoimitus ja palkanmaksu kokonaan (kokoaikainen lomautus) tai
     
  2.  lyhentämällä työntekijän ja/tai viranhaltijan säännöllistä työaikaa siinä määrin kuin se lomauttamisen perusteen kannalta on välttämätöntä (osittainen lomautus).

 

Osittainen lomautus voidaan toteuttaa lyhentämällä joko palvelussuhteessa olevan säännöllistä viikoittaista tai vuorokautista työaikaa. Osittainen lomautus voidaan toteuttaa esimerkiksi siten, että työskennellään kolmena päivänä viikossa tai viisi tuntia päivässä. Osittainen lomautus voidaan toteuttaa myös vuoroviikkolomautuksena.

Työnantaja päättää lomautuksen osa-aikaprosentin tarpeensa mukaisesti.

Lomautuksen toteuttamistavalla voi olla vaikutusta palvelussuhteessa olevan työttömyysturvaan. Palvelussuhteessa oleva voi parhaiten selvittää lomautuksen vaikutukset työttömyysturvaansa omasta työttömyyskassastaan, työ- ja elinkeinotoimistosta tai Kelasta.

Osittaisessa lomautuksessa ei ole kyse työsuhteen osa-aikaistamisesta.