På svenska
UKK
KVTES

Missä tilanteissa työnantajan on hankittava työntekijälle ja/tai viranhaltijalle kasvosuojain?

Työturvallisuuslain mukaan työnantaja vastaa työntekijöiden ja viranhaltijoiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä (työturvallisuuslaki 8 §). Työpaikoilla työnantajan velvollisuus on riskien arvioinnin perusteella arvioida, tarvitseeko työntekijöiden ja viranhaltijoiden käyttää suojaimia, esimerkiksi hengityksensuojaimia tai kasvomaskeja (ks. työturvallisuuslaki 15 §).

Työterveyslaitoksen ohjeistuksen mukaan työntekijöiden ja viranhaltijoiden turvallisuuden varmistamiseksi on ensisijaisesti käytettävä teknisiä toimia ja työjärjestelyjä.

Työnantajan on tehtävä riskien arviointi ja pidettävä se ajan tasalla. Jos hengityksensuojainten tai kasvomaskin käyttöön päädytään riskien arvioinnin pohjalta, pitää työnantajan hankkia suojaimet ja maskit sekä ohjata ja valvoa niiden käyttämistä.

Työterveyslaitoksen mukaan työnantajan on otettava huomioon hengityssuojaimen tai kasvomaskin käyttöä mahdollisesti rajoittavat henkilökohtaiset ominaisuudet. Työympäristön korkea lämpötila sekä muun muassa iän tuomat fysiologiset muutokset, hengitystie-, sydän- ja verenkiertosairaudet saattavat vaikeuttaa kasvomaskien ja hengityksensuojainten käyttöä. Työterveyshuolto voi tarvittaessa selvittää terveystarkastuksella, voiko työntekijältä edellyttää suojainten tai kasvomaskin käyttöä, ja auttaa työnantajaa sopivan suojaimen valinnassa.

Työntekijällä ja viranhaltijalla on puolestaan velvollisuus käyttää työnantajan antamia suojavarusteita annettujen ohjeiden mukaisesti, jollei työntekijällä tai viranhaltijalla ole terveydellistä estettä hengityssuojaimen tai maskin käyttöön.

Jos työnantaja pitää kasvomaskien tai hengityksensuojainten käyttöä tarpeellisena työssä, kertakäyttöiset kasvomaskit suositellaan laittamaan käytön jälkeen sekajätteisiin. Useaan kertaan käytettävillä kasvomaskeilla on oltava työpaikalla paikka, josta ne menevät pesuun.

Riskinarviota tehdessä ja kasvomaskin käyttöä harkitessa työnantajan kannattaa seurata myös alueellisista tautitilannetta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) sivuilta sekä alueellisten viranomaisten tiedotteita.


Vastaus on julkaistu 21.8.2020 ja sitä on täydennetty 28.9.2020, 26.10.2020 ja 23.9.2021.