På svenska

KVTES 2020– 2021

2020–2021

Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus
  • Selaa sopimuksen lukuja AvaaSulje
    Liite 16 Matkakustannusten korvaukset

    Päiväraha

    Huom. Verkkosopimuksen 9 §:ää on päivitetty siten, että päivärahan suuruus vastaa 8.12.2020 ilmestyneessä KT:n yleiskirjeessä 15/2020 julkaistua päivärahan suuruutta.


    6 § Päivärahan maksamisedellytykset

    1 mom. 

    Päivärahan maksaminen edellyttää, että virkamatka ulottuu yli 15 kilometrin etäisyydelle viranhaltijan/työntekijän asunnosta ja virka/työpaikasta mitattuna yleisesti käytettyä kulkutietä sen mukaan, tapahtuuko lähtö ja paluu asunnosta vai virka-/työpaikasta.

    2 mom. 

    Mikäli viranhaltija/työntekijä joutuu poikkeuksellisesti tai työnantajan nimenomaisesta määräyksestä virantoimitusmatkalla yöpymään virka-/työtehtävien suorittamisen takia muualla kuin asunnossaan, maksetaan päiväraha 1 momentissa mainituin edellytyksin siten kuin virkamatkasta. Vähintään 10 tuntia kestävästä virantoimitusmatkasta toisen kunnan alueelle vähintään 150 kilometrin päähän pysyväisluonteisesta toimipaikasta ja asunnosta maksetaan osapäivärahan suuruinen korvaus. Muussa tapauksessa virantoimitusmatkan ajalta ei makseta päivärahaa.


    Soveltamisohje

    Päivärahaa ei makseta niissä tapauksissa, joissa yövytään työpaikalla esim. työperheessä (kodinhoitaja), kesäsiirtolassa tai leirillä. Osapäivärahan suuruinen korvaus voi tulla sovellettavaksi esim. autonkuljettajiin. Pysyväisluonteisen toimipaikan määrittelystä ks. 2 §:n 2 momentin soveltamisohje.


    7 § Matkavuorokausi

    Päivärahan määräämisen perusteena käytettävä matkavuorokausi on se 24 tuntia kestävä ajanjakso, joka alkaa viranhaltijan/työntekijän lähtemisestä virka-/työpaikastaan tai asunnostaan ja päättyy hänen palaamiseensa virka-/työpaikkaansa tai asuntoonsa.


    Soveltamisohje

    Virkamatkan ei kuitenkaan katsota vielä päättyneen, kun viranhaltija/työntekijä palaa virka-/työpaikalleen ainoastaan työvälineiden luovuttamista tai vaihtamista, uusien työmääräysten saamista tai muuta niihin verrattavaa lyhytaikaista virka-/työtehtävien hoitamista varten edellyttäen, että hän tämän jälkeen välittömästi jatkaa virkamatkaansa.


    8 § Osa- ja kokopäivärahan tuntirajat

    1 mom.  

    Osapäiväraha maksetaan, kun virkamatka on kestänyt

    1. yli kahdeksan tuntia
       
    2. yli kuusi tuntia, jos enemmän kuin kolme tuntia matkasta on tapahtunut kello 16.00–7.00.

    2 mom. 

    Kokopäivärahaa maksetaan, kun virkamatka on kestänyt yli 12 tuntia.

    3 mom. 

    Kun virkamatka on kestänyt enemmän kuin yhden matkavuorokauden ja virkamatkaan käytetty aika ylittää viimeisen täyden matkavuorokauden yli kahdella tunnilla, maksetaan tältä vajaalta matkavuorokaudelta uusi päiväraha osapäivärahana, jos ylittävä aika on enintään 12 tuntia ja kokopäivärahana, jos ylittävä aika on enemmän kuin 12 tuntia.


    Soveltamisohje

    Virkamatka alkaa tiistaina kello 6.00 ja päättyy torstaina kello 15.00.

    Matkavuorokausi lasketaan

    Ti

    Ke

    To

    6.00–

    6.00–

    6.00–15.00

    Tästä matkasta muodostui kaksi kokonaista matkavuorokautta ja yksi vajaa, alle 12 tunnin matkavuorokausi. Matkasta maksetaan kaksi kokopäivärahaa ja yksi osapäiväraha.


    9 § Päivärahan suuruus

    Kokopäiväraha on 44 euroa ja osapäiväraha 20 euroa jokaiselta ao. päivärahaan oikeuttavalta matkavuorokaudelta.

    10 § Alennettu päiväraha

    Milloin viranhaltija/työntekijä on jonakin matkavuorokautena saanut tai hänellä olisi ollut mahdollisuus saada maksuton tai matkalipun tai hotellihuoneen hintaan sisältynyt lounas ja päivällinen, maksetaan päiväraha tältä matkavuorokaudelta 50 %:lla alennettuna. Osapäivärahan alentamiseen riittää yksikin ateria.


    Soveltamisohje

    Päiväraha ei alene, jos hotellihuoneen hintaan tai muuhun täysihoitoon sisältyy aamiainen, päivä- tai iltakahvi.