Haku

Kääntyykö inhouse-toiminnan rajoittaminen tarkoitustansa vastaan?
Hallitus suunnittelee rajoituksia inhouse-yhtiöiden käyttämiseen. Asiantuntijat kuitenkin varoittavat, että muutos kasvattaa kustannuksia ja vaikeuttaa kilpailutusta.

Jenni Järvelä KT:n yhteysjohtajaksi
Jenni Järvelä toimii tällä hetkellä Nuorten yrittäjyys ja talous NYTin toimitusjohtajana. Hän aloittaa KT:ssa 1.2.2025.

Robottilukutaitoa tarvitaan terveydenhuollon töissä
Terveydenhuollossa käytetään jo nyt palvelurobotteja. Alan ammattilaiset tarvitsevat robottien kanssa työskentelyyn digilukutaidon lisäksi myös erityistä robottilukutaitoa. Tuore tutkimus nostaa robottilukutaidon esiin tulevaisuuden työelämätaitona.

KT-lehden numero 5/2024 on ilmestynyt: teemana tekoäly
Tuoreessa KT-lehdessä käsitellään laajasti tekoälyn käyttöä kunta- ja hyvinvointialueella. Lehdessä kerrotaan, kuinka muun muassa Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella sekä Porvoon ja Helsingin kaupungissa on päästy alkuun tekoälyn käytössä ja löydetty oma tapa hyödyntää juuri omiin tarpeisiin soveltuvia tekoälysovelluksia. Länsi-Uudellamaalla tekoäly toimii esimerkiksi lääkärin kirjuriapuna.

KT ja Lääkärijärjestöt: Lääkärien ja hammaslääkärien virka- ja työehtosopimus tukee jo nykyisellään omalääkärimallia
Uudelleen keskusteluun noussut omalääkäri- ja omahammaslääkärimalli on jo monin paikoin käytössä julkisessa terveydenhuollossa. Mallin valtakunnallinen käyttöönotto vaatii kuitenkin huolellista valmistelua.

Kuntien ja hyvinvointialueiden työtä kehitetään vauhdilla, tänään palkitaan innostavimpia kehittämistekoja
Ennätysvuosi toi 269 uutta kehittämistekoa Tekojen torille. Julkisen työn monipuolisia kehittäjiä palkitaan tänään Tärkeissä töissä -gaalassa Helsingin Pörssitalolla.

Kunnat ottavat työllisyyspalveluista vastuun haastavassa tilanteessa
Vuodenvaihteessa toteutuva TE-uudistus vaikuttaa merkittävästi esimerkiksi työttömien ja yritysten palveluihin. Kuntien rahoituksesta valtio leikkaa jo heti alussa 100 miljoonaa, vaikka työttömiä on aiempaa enemmän.