Haku
Työelämän kehittäminen kunta-alalla – Kunteko-ohjelma 2015–2020
… ohjelman palveluihin, mukaan lukien tilaisuudet ja webinaarit, osallistui kuuden vuoden aikana noin 10 000 … ohjelman palveluihin, mukaan lukien tilaisuudet ja webinaarit, osallistui kuuden vuoden aikana noin 10 000 …
KT ja pääsopijajärjestöt uudistavat toimintatapoja kuntatyöpaikoilla
KT ja pääsopijajärjestöt ovat saaneet rahoituksen Kuntatyöpaikkojen kekseliäät ratkaisut ja kehittäminen korona-aikana -hankkeelle. Tavoitteena on edistää ja tukea kuntaorganisaatioiden onnistumisia ja toimintatapojen uudistamisia koronakriisin eri vaiheissa sekä vahvistaa yhteistyön kulttuuria.
Työpaikoilla tarvitaan käytäntöjä rasismin ehkäisemiseen
Rasisminvastaista viikkoa vietetään 20.–26. maaliskuuta. Viikon teemaksi on valittu työelämässä tapahtuva syrjintä. Tavoitteena on kannustaa jokaista tunnistamaan työelämän rasismi ja puuttumaan syrjintään. Työyhteisöjen monimuotoisuutta kehittämällä voidaan varmistaa, että kaikkien osaaminen saadaan käyttöön työelämässä.
Edistämme vastuullista ja kestävää työelämää
Kestävyys ja vastuullisuus ovat meille KT:ssa keskeisiä toimintaa ohjaavia periaatteita. Tuemme kunta- ja hyvinvointialuetyönantajia, jotta he voivat onnistua työssään kestävällä ja vastuullisella tavalla. Kerromme tällä sivulla, miten me tätä teemme.
Työn murros: vuoden 2021 seurannan tulokset
Kunta-alan työmarkkinaosapuolten yhteisen työn murroksen seurannan tavoitteena on rakentaa kuvaa muutoksesta ja hyödyntää tietoa työmarkkina- ja kehittämistoiminnassa. Seurannan toisen vaiheen tuloksia julkaistiin kesäkuussa 2021.
Koulutussuunnitelma
KT:n koulutussuunnitelma julkaistaan syksyksi 2026 ja kevääksi 2027. Tällä sivulla voit tutustua koulutustarjontaan etukäteen.