Haku
Digiä kuntatyössä -sarja jatkuu kuvauksella rakennusvalvonnan sähköistämisestä Oulussa
… Uutinen 18.6.2021 Digiä kuntatyössä -sarja jatkuu kuvauksella rakennusvalvonnan sähköistämisestä … rakennusvalvonnan kehittämistyön. Vuodesta 2015 lähtien Oulussa on työskennelty rakennusvalvonnan … KT:n ja Kuntaliiton yhteisessä Digiä kuntatyössä -hankkeessa kerätään ja esitellään digioivalluksia kuntakentältä. Sarjan toinen …
Esimies voi tukea työntekijöiden mielenterveyttä työpaikalla
… julkaissut verkkosivuston, josta esimiehet löytävät työkaluja työntekijöidensä henkisen hyvinvoinnin tukemiseen. Hyvän mielen työpaikka -materiaali esittelee keinoja, joilla esimies voi vahvistaa mielenterveyttä … tukea työntekijöitä. Sivuston ohjeet perustuvat tutkimustietoon ja esimiesten esittämiin tarpeisiin. Henkisen …
Koronaviruspandemia heikentää myös bruttokansantuotetta
… syntyvät siitä, että pandemia lamauttaa globaalin talouden ja pysäyttää monia toimintoja. Seurauksena on shokki sekä kysynnässä että tarjonnassa. … talouden epävarmuus on erittäin suurta. esimerkiksi tilastotietoa Euroopan tai Yhdysvaltojen reaalitalouden … syntyvät siitä, että pandemia lamauttaa globaalin talouden ja pysäyttää monia toimintoja. Seurauksena on shokki sekä …
Uusi säteilylainsäädäntö voimaan
… voimaan 15. joulukuuta 2018. Se lisää toiminnanharjoittajan vastuuta ja riskiperusteista valvontaa. Työpaikkoja koskevia … Uusi laki antaa röntgenhoitajille mahdollisuuden tehdä tietyissä tapauksissa säteilylle altistavia tutkimuksia. … voimaan 15. joulukuuta 2018. Se lisää toiminnanharjoittajan vastuuta ja riskiperusteista valvontaa. …
Työmarkkinoiden keskusjärjestöiltä ehdotuksia valtiovallalle eläkejärjestelmän uudistamisesta ja työurien pidentämisestä
… ehdotuksia valtiovallalle eläkejärjestelmän uudistamisesta ja työurien pidentämisestä Työmarkkinoiden keskusjärjestöt … työttömyysturvan lisäpäiväoikeuden tarkistamista ja eräitä työelämän lainsäädännön säädösmuutoksia. … määräaikaiseksi ja sitä saavat jatkossa myös avolesket tietyin edellytyksin. Työttömyysturvan lisäpäiväoikeuden …
Kunta- ja hyvinvointialan henkilöstömäärä kasvoi, mutta palveluiden kysyntä kasvaa edelleen
… Tiedote 18.1.2024 Kunta- ja hyvinvointialan henkilöstömäärä … kasvoi, mutta palveluiden kysyntä kasvaa edelleen Kunta- ja hyvinvointialan henkilöstömäärä on kasvanut varsinkin … Kunta- ja hyvinvointialan henkilöstömäärä on kasvanut varsinkin kouluissa ja päiväkodeissa. Kunnissa ja kuntayhtymissä työskenteli …
Työmarkkinakeskusjärjestöt: Työ- ja osaamisperusteinen maahanmuutto on mahdollisuus, jota ei saa ohittaa
… Tiedote 20.11.2024 Työmarkkinakeskusjärjestöt: Työ- ja … maahanmuutto on mahdollisuus, jota ei saa ohittaa Työ- ja osaamisperusteisen maahanmuuton avulla voidaan … Työ- ja osaamisperusteisen maahanmuuton avulla voidaan merkittävästi lisätä työikäisen väestön osuutta ja talouden kantokykyä. Viime vuosien hyvän kehityksen …
Koronakriisi heikentää kuntataloutta yli 1,8 miljardilla eurolla
… 23.4.2020 Koronakriisi heikentää kuntataloutta yli 1,8 miljardilla eurolla Kuntaliitto on päivittänyt arvionsa … arvioiden perusteella. Nyt arviot on päivitetty ja mukaan on otettu yli 15 000 asukkaan kaupunkien ja kuntien vastauksia niin, että arviot kattavat yhteensä 69 …
Työllisyysrahasto esittää työttömyysvakuutusmaksujen maltillista korottamista
… 27.8.2020. Työllisyysrahasto antaa esityksensä sosiaali- ja terveysministeriölle, ja lopulliset maksut vahvistetaan syksyllä. … Metsämäki . Muualla verkossa Työllisyysrahaston pörssitiedote työttömyysvakuutusmaksuista 27.8.2020 > … Työllisyysrahasto antaa esityksensä sosiaali- ja terveysministeriölle, ja lopulliset maksut vahvistetaan …
EU:lle tulossa uusi työsuojelustrategia
… EU:n työllisyys-, sosiaalipolitiikka-, terveys- ja kuluttaja-asioiden neuvosto kokousti joulukuussa viimeistä kertaa … muassa erityisiä vaaroja työssä, riskialttiita aloja ja tiettyjä haavoittuvassa asemassa olevia ryhmiä. Työsuojelun … EU:n työllisyys-, sosiaalipolitiikka-, terveys- ja kuluttaja-asioiden neuvosto kokousti joulukuussa …