Haku
Esihenkilöiden ja keskijohdon valmennusohjelma (EKJ) tukee johtamista
… ollut täydet 100 % jo muutaman vuoden ajan. Osallistujat saavat EKJ-sertifikaatin Kuntaliitto myöntää ohjelman … tukee johtajuudessa kehittymissä EKJ-valmennusohjelmassa tavoitteena on omassa johtajuudessa kasvaminen ja kehittyminen, joka tukee myös organisaation …
Johtaminen ja esimiestyö parantuneet kunta-alalla
… ja esimiestyö parantuneet kunta-alalla Kuntatyöntekijät saavat aikaisempaa enemmän tukea esimiehiltään ja kokevat … Kuntatyöntekijät saavat aikaisempaa enemmän tukea esimiehiltään ja kokevat …
Kelan tulkinta kotihoidon tuen osittaisen hoitorahan maksamisesta
KT Kuntatyönantajat ja kunta-alan pääsopijajärjestöt eli Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry, Kunta-ala unioni ry ja Kunta-alan koulutettu hoitohenkilöstö KoHo ry ovat lähettäneet yhteisen kirjeen Kelaan sekä ministeri Petteri Orvolle, Juha Rehulalle ja Pirkko Mattilalle.
Lausunto hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain muuttamisesta
… hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain muuttamisesta Yleistä … asioivien henkilöiden määrä tulisi jatkossa kasvamaan. Uudistuksen myötä työvoimaviranomaisen tulisi kyetä … § mukaiseen monialaiseen palvelutarpeen arviointiin. Osaamisvaatimusten lisääntymisen lisäksi KT pitää todennäköisenä, …
KT-lehti on ilmestynyt – teemana talous
Kerromme tuoreessa lehdessä esimerkkejä tiukasta taloustilanteesta. Lapin hyvinvointialuejohtaja Jari Jokela kertoo, millaista on olla arviointimenettelyssä. Laukaan konsernipalvelujohtaja Maarit Kaija kertoo kunnan yt-menettelyn syistä ja seurauksista.
Kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen 2014–2016 (TS-14) palkantarkistukset 1.7.2015
… palkantarkistukset nimenomaan yleiskorotuksena. Yleiskorotusvaihtoehdossa korotetaan 0,29 prosentilla tehtäväkohtaista … TS-14:n piiriin kuuluvien palkkasummasta mahdollisimman tavanomaiselta kuukaudelta. Paikallisen järjestelyerän … mahdollisuuksien mukaan yksimielisyyteen kuulemalla tasavertaisesti neuvotteluosapuolia. Neuvottelusta laaditaan …
Yhtenäinen kansallinen kielikoulutusmalli parantaa sosiaali- ja terveysalan työvoiman saatavuutta
… parantaa sosiaali- ja terveysalan työvoiman saatavuutta Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstövaje kasvaa tulevina vuosina merkittävästi. Kansainvälinen rekrytointi on yksi ratkaisu osaavan työvoiman saatavuuden varmistamiseksi. … Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstövaje kasvaa tulevina vuosina merkittävästi. Kansainvälinen …
Hyvinvointialueiden palvelujen laatu ja yhdenvertaisuus ovat parantuneet
… kehittämiseksi. Sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuus on valtakunnallisesti pääosin samalla tasolla kuin … alkuvuosista. Alueellisia eroja on kuitenkin erityisesti kasvukeskuksissa, joissa palvelujen saatavuus ei ole täysin vastannut väestönkasvun ja muutosten tarpeita. Myös varautuminen kriisi- ja …
Kuntatyönantaja-lehti työvälineeksi esimiehille ja päättäjille
… kehittämiseen. KT:n asiantuntijat toimittavat Kuntatyönantaja-lehden kuntien ja kuntayhtymien … käytäntöjä. Lisäksi lehdessä on ruotsinkielinen osuus "Svensk resumé”. Tehdyn lukijakyselyn mukaan … Kuntatyönantaja-lehti koetaan hyödylliseksi ja luotettavaksi työvälineeksi. KT Kuntatyönantajat pitääkin tärkeänä, …
Virka- ja työehtosopimus ryhmähenkivakuutusta vastaavasta taloudellisesta edusta vuosille 2026–2027 kunnille ja kuntayhtymille
… Virka- ja työehtosopimus ryhmähenkivakuutusta vastaavasta taloudellisesta edusta vuosille 2026–2027 kunnille ja … virka- ja työehtosopimus ryhmähenkivakuutusta vastaavasta taloudellisesta edusta tulee voimaan 1.1.2026 lukien. … Kansakuntien, Euroopan Unionin tai Amerikan Yhdysvaltojen asettamien pakotteiden alainen. Muilta osin …