Haku
Työllistymisen ja muutosturvan toimintamalli
… päättyy taloudellisin tai tuotannollisin perustein suoritettavasta irtisanomisesta. Työllistymisohjelma voi koskea myös … työpaikan hakuun ja työhaastatteluun, uudelleensijoitusvalmennukseen, työssä oppimiseen ja harjoitteluun taikka … työpaikan hakuun ja työhaastatteluun, uudelleensijoitusvalmennukseen, työssä oppimiseen ja harjoitteluun taikka …

Tiedosta turvaa – kansainvälistä työturvallisuuspäivää vietetään 28.4.
… mutta sitä ei aina hyödynnetä parhaalla mahdollisella tavalla turvallisuuden kehittämiseksi. Järjestelmällisen tiedon käsittelyn avulla voidaan kuitenkin parantaa työturvallisuutta. Tietoa … esimerkiksi henkilöstölle tehtävien työhyvinvointikyselyjen avulla. Työturvallisuuslain mukaan työnantajan …

Kuntasektorin sopimusten määräaikaisesta soveltamisesta sovittu maakunnissa ja yhtiöitetyssä toiminnassa
… jolla halutaan mahdollistaa sopimusoikeudet ja sovellettavat työehdot ennen kuin varsinainen uusi kuntien ja … tulevat voimaan. KT ja pääsopijajärjestöt jatkavat edelleen neuvotteluja kuntien, maakuntien ja niiden … hoitohenkilöstö KoHo ry: SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola , puh. 050 527 5085 Tehyn puheenjohtaja Rauno Vesivalo …
Laskutustiedot
… Jos lasku lähetetään sähköpostilla, on sen oltava pdf-muodossa. Laskutustiedot Laskutusosoite Toinen linja … 003701011385 Verkkolaskuosoite TE003732226637 Laskutettava organisaatio Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT … Laskun viitetiedot Laskun viitetiedoissa on ehdottomasti oltava Tilaajan nimi ja mahdollinen kustannuspaikkatunnus. …

Työn vaativuus lisääntyy tulevina vuosina – johtajasopimus ohjaa kunnan johtamista
… työnsä vaativuuden lisääntyvän monilla osa-alueilla seuraavien vuosien aikana, selviää kuntajohtajille tehdystä … sekä edunvalvonta ja verkostotyö vaativat lisää voimavaroja tulevaisuudessa. Yli puolet vastaajista arvioi, että … kuntajohtajalla sopimus on edelleen valmistelussa ja tavoitteena on saada sopimus hyväksytyksi ennen …
Virka- ja työehtosopimus ryhmähenkivakuutusta vastaavasta taloudellisesta edusta
… Virka- ja työehtosopimus ryhmähenkivakuutusta vastaavasta taloudellisesta edusta Uudistettu virka- ja työehtosopimus ryhmähenkivakuutusta vastaavasta taloudellisesta edusta on tullut voimaan 1.1.2005 … vuosittain joulukuussa ryhmähenkivakuutusta vastaavan edun tarkistamisesta. Edunsaajien yhdenmukaisen …
Koulutussopimuksen mukaisen ruokailu- ja kurssikustannusten korvauksen määrä
… ehdoista siltä ajalta, joksi heille on myönnetty virkavapautta tai työlomaa ammattiyhdistyskoulutukseen … ehdoista siltä ajalta, joksi heille on myönnetty virkavapautta tai työlomaa ammattiyhdistyskoulutukseen …
Kuntien eläkevakuutuksen järjestämät ammattijärjestöjen luottamusmiesten koulutuspäivät vuonna 2005
… ja kuntayhtymille, että ne harkintansa mukaan oikeuttavat pääluottamusmiehen tai luottamusmiehen osallistumaan … koulutuspäiville ja myöntävät sitä varten palkallista virkavapaata/työlomaa. Suosituksessa on todettu, että … ja -paikat. Näitä ovat vuoden 2005 aikana seuraavat: 9.3. Lappeenranta/Lappee 15.3. …
Suomen Konepäällystöliiton jäsenten palvelussuhteen ehdot 16.2.2005-30.9.2007
… 30.9.2007 jälkeen sovintoehdotuksen 1 kohdassa mainituin tavoin. Sovintoehdotuksen mukaisten ehtojen ja määräysten … päättää työnantaja. Työnantajan on huolehdittava siitä, että järjestelyvaraeriä jaettaessa SKL:n jäseniin … työympäristösopimusta sekä työsuojeluvaltuutetuille annettavasta vapautuksesta ja ansionmenetyksen korvaamisesta …
Soveltamisohjeita sekä yleiskirjeiden 24/2004 ja 6/2005 virheitä (OVTES)
… 1 momentin soveltamisohjeen mukaan sairauslomiin, jotka alkavat ennen 1.3.2005 noudatetaan 28.2.2005 voimassa olleen … Lukion opinto-ohjauksen lehtorin työajasta on annettu yleisvaltuutus 24.4.2002. Yleiskirjeessä 9/2002 pyydetään … että palkkaluokan määräämisessä on otettava rinnastusvirkana huomioon peruskoulun oppilaanohjauksen lehtorin …