Haku
Työvuoroluettelon muuttaminen
… säädetään KVTES:n työaikaluvun 30 §:ssä. Sopimuskohdassa tuodaan esiin, että työntekijän suostumuksella … TT 2007-47 ottanut kantaa perusteltuun syyhyn ja ajankohtaan, jolloin muutos on viimeistään tehtävä. … tilanteissa muuttamaan työvuoroluetteloa. Ilmoittamisajankohdan osalta tässä ratkaisussa, joka siis koski työn …
Sote-kustannusten ja -rahoituksen kehitys vuosina 2022–2024
… muutokset. Terveyspalveluissa palvelutarpeen kasvu johtuu erityisesti väestön ikääntymisestä. Myös … kasvun arvio seuraa enimmäkseen ikääntymisen johdosta aiheutuvaa kysynnän kasvua. Laskennallinen rahoitus … hyvinvointialueille sovittelulautakunnan räätälöimä palkkaohjelma, jonka avulla pitkittynyt työmarkkinakriisi laajoine …
Työhyvinvointi kunta-alalla; strategia ja suositus työhyvinvoinnin edistämiseksi ja muutosten hallinnaksi
… täydentää lainsäädäntöä tuomalla strategisen henkilöstöjohtamisen näkökulman työhyvinvoinnin edistämiseen. … Strategiseen osaan on sisällytetty osaksi samanlaisia ohjeita, joita valtuuskunta on antanut 25.4.2001 … hyväksymässään kannanotossa strategisen henkilöstöjohtamisen kehittämisestä kunnissa ja kuntayhtymissä (KT:n …
Yhteistoimintamenettely seutuyhteistyöhankkeissa
… määräysten sisältö sekä KYNK:n vuonna 1997 antama yleisohje yhteistoiminnasta ja osallistumisesta kunnallisten … pärjätä omillaan. Myös muu normaali yhteiskuntakehitys johtaa seutuistumisen lisääntymiseen. Entisten talousalueiden pohjalta tai oheen muodostuu ylikunnallisia …
Suomen Konepäällystöliiton jäsenten palvelussuhteen ehdot 2007-2010
… kesken. Näissä neuvotteluissa ja sovintoehdotuksen 3 kohdassa tarkoitetussa yhteistoimintamenettelyssä käsitellyt … Paikalliset järjestelyvaraerät Sovintoehdotuksen 6 kohdan mukaan SKL:n pääluottamusmies tai luottamusmies … allekirjoituspöytäkirjan mukaisesti. Mahdollisesta henkilökohtaisen lisän kohdentamisesta päättää työnantaja. …

Henkilöstömenoissa säästetään edelleen ilman irtisanomisia ja lomautuksia
… pyrkivää taloudenpitoa, sanoo KT:n työmarkkinajohtaja Markku Jalonen . Joka kolmannessa … on laadittu erillinen talouden tasapainottamisohjelma. Kuntatalous on parantuneista talousnäkymistä … pitäisi olla mahdollisuudet sopia työntekijäkohtaisesti lomarahojen vapaaksi vaihdosta. Tästä on päästy …

Kunta- ja hyvinvointialalle lähes kolmen vuoden työrauha
… Lisäksi on sovittu kunta- ja hyvinvointialan kehittämisohjelman jatkosta vuosille 2026–2028. Kunta- ja … koskee puolta miljoonaa henkilöä Kunta- ja hyvinvointialan sopimukset koskevat noin puolta miljoonaa palkansaajaa, … koskee puolta miljoonaa henkilöä Kunta- ja hyvinvointialan sopimukset koskevat noin puolta miljoonaa palkansaajaa, …
Kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimus 2020–2021 (TS-20)
… 1.8.2020 lukien Viranhaltijan/työntekijän tehtäväkohtaista palkkaa tai siihen rinnastettavaa kuukausipalkkaa … 1.8.2020 lukien yleiskorotuksella seuraavasti: Tehtäväkohtaista palkkaa korotetaan 1,22 prosentilla, jos tehtäväkohtainen palkka on 31.7.2020 vähintään 2 131,15 euroa. Jos …
Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen indeksiehto ja yleiskorotus 1.3.2004 ym.
… ym. KVTES:n indeksiehto ja yleiskorotus 1.3.2004, henkilökohtaista palkkaa koskevat uudet määräykset 1.9.2004 lukien … euroon. Palkkausluvun 10 §:ssä tarkoitettua henkilökohtaista lisää korotetaan 1,7 %:lla. Liitteessä 1 on ohjeet KVTES:n liitteessä 13 tarkoitettujen …