Haku

Kunnat tarvitsevat lisää taloudellista tukea
… jätettäisiin perimättä takaisin. Työllisyyden hoidossa tarvitaan konkreettisia toimia Paras lääke … uskottavaa näköalaa työllisyysasteen nostamiseksi. Ansiosidonnainen työttömyysturva pitää uudistaa ja oikeutta … Valtion ja kuntien yhteisvastuuta työllisyyden hoidosta pitäisi selkeyttää ja eri työnhakijaryhmien palveluja …

Työntekijöiden suojelua biologisten tekijöiden aiheuttamilta vaaroilta tehostetaan
… säilytettävä vaarojen arviointi ja sen perustana olevat tiedot sekä pyynnöstä annettava tiedot työsuojeluviranomaiselle. Asetuksessa tarkennettiin myös … Muualla verkossa Sosiaali- ja terveysministeriön tiedote, 29.10.2020: Työntekijöiden suojelua biologisten …

Tulevaisuuden työelämään voi valmistautua toimintaa ja ajattelua uudistamalla
… ja toimintatapojen. Näihin sisältyy uhkia mutta myös mahdollisuuksia. Raportissa on haluttu kiinnittää erityisesti … ja työpaikkojen käytännöt ja asenneilmapiiri tukevat aidosti monimuotoisuutta. Ikääntyvä väestö tarvitsee tukea … yhteisöihin ja verkostoihin. Teknologiaan liittyy paljon mahdollisuuksia hyvinvoinnin lisäämiseen, ja niitä on …

KT ja pääsopijajärjestöt uudistavat toimintatapoja kuntatyöpaikoilla
KT ja pääsopijajärjestöt ovat saaneet rahoituksen Kuntatyöpaikkojen kekseliäät ratkaisut ja kehittäminen korona-aikana -hankkeelle. Tavoitteena on edistää ja tukea kuntaorganisaatioiden onnistumisia ja toimintatapojen uudistamisia koronakriisin eri vaiheissa sekä vahvistaa yhteistyön kulttuuria.

Rakkaudesta kuntatyöhön – yhdessä yli haasteiden
… ja vastausten avulla, mikä kunta heitä houkuttaa eniten ehdokkaista A, B ja C. Nuoret päättyivät valitsemaan ehdokkaista B:n, jonka takana oli Espoo. Nuorten valintaan … on suunnattu kuntien ja kuntayhtymien johdolle, päättäjille, henkilöstöjohdolle ja esimiehille, …

Sote-uudistuksessa tarvitaan hallittua muutosta ja erillislainsäädäntöä palkkojen yhteensovittamiseksi
… voimaanpanolakiin tulevalla erillismääräyksellä. KT:n ehdotti jo Sipilän hallituskaudella yhteensovittamismallia, … olevia yhteisöjä. Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että hyvinvointialueista tulee Kevan jäseniä ja … voivat järjestää eläkkeensä Kevan kautta. KT kannattaa ehdotusta. Eläkemaksun lisäksi kunnat ja hyvinvointialueet …

Mielenterveyden manifesti työelämään
… kuormittavuudesta havaitaan. Avun saamiseen täytyy olla mahdollisimman matala kynnys. Mielenterveyden manifestiin … voi olla työkykyinen. Sitoudumme rakentamaan kaikille mahdollisimman hyvät edellytykset toimia ja osallistua työhön. … ja pulmista työssä voidaan puhua ja niitä on mahdollista ratkoa yhdessä. Käyttäydytään kaikki ihmisiksi! …

Kuntatyönantaja-lehti 3/2021 ilmestynyt: Sote-palvelujen monenlaiset rakenteet
… ratkaisuja perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palvelujen järjestämisessä. Lehdessä kerrotaan myös, … tuottamina palveluina. Jos sote-uudistus toteutuu nyt ehdotetussa muodossa, se tarkoittaa sote-kuntayhtymän ja liikelaitoksen …

Sote- ja palvelualan esihenkilöiden maksuttomat webinaarit ja teemavalmennukset jatkuvat
… organisaatioon vietävän työkalupakin kokoamiseen. Lisätiedot ja ilmoittautuminen tapahtumiin KT:n verkkosivulla > … 3.6. järjestettävään iltapäiväseminaariin, josta tiedotetaan kevään aikana. Lue enemmän Etänä enemmän … organisaatioon vietävän työkalupakin kokoamiseen. Lisätiedot ja ilmoittautuminen tapahtumiin KT:n verkkosivulla > …

Koronan pitkittyessä työhyvinvointi kääntyi laskuun
Työhyvinvoinnissa tapahtui käänne huonompaan suuntaan viime syksynä, kun vielä keväällä 2020 työhyvinvointi osin parani. Muutokset ovat kuitenkin olleet maltillisia, ilmenee Miten Suomi voi? -seurantatutkimuksesta. Tutkimuksen tuloksia voi hyödyntää työn imun ylläpitämisessä poikkeusoloissa.