Haku

Kansainvälisten opiskelijoiden määrä on moninkertaistettava
… jonka keskeinen osa on sujuva maahantulon polku sekä mahdollisuus jäädä maahan opintojen jälkeen. Lisätietoja: … jonka keskeinen osa on sujuva maahantulon polku sekä mahdollisuus jäädä maahan opintojen jälkeen. Lisätietoja: …

Työelämän laatu on parantunut työn murroksessa
… 2019. Esimerkiksi palkansaajien kehittymis- ja vaikutusmahdollisuudet paranivat. Myös varmuus oman työn säilymisestä … kasvoi vuonna 2019. Myös usko omiin työllistymismahdollisuuksiin työttömyyden osuessa kohdalle vahvistui. Nämä tiedot ovat erityisen myönteisiä, kun niitä tarkastellaan …

Kunta-alalla työ on merkityksellistä ja tärkeää
… Keskeisenä työhyvinvoinnin tekijänä on pidetty mahdollisuutta vaikuttaa omaan työhön. Työntekijöistä 59 … Terveysalan vastaajista sitä mieltä oli puolet. Kokemus mahdollisuuksista vaikuttaa omaan työhön on hieman heikentynyt … Keskeisenä työhyvinvoinnin tekijänä on pidetty mahdollisuutta vaikuttaa omaan työhön. Työntekijöistä 59 …

Työmarkkinajärjestöt: Työn ja työhyvinvoinnin kehittämisohjelmaa jatkettava vuoteen 2030
… Tiedote 18.8.2020 Työmarkkinajärjestöt: Työn ja työhyvinvoinnin … TYÖ2030 kohderyhmänä ovat eri alojen työpaikat ja niiden muodostamat verkostot. Se, miten hyvin ne onnistuvat omassa … ja selviytymistarinoiden kerääminen ja jakaminen. Lisätiedot Kehittämispäällikkö Juha Antila , SAK, puh. 050 575 1790 …

Kuntatyönantaja-lehti 1/2021 on ilmestynyt. Kunnat tehostavat toimintaansa
… laskelmilla. Poliittinen päätöksenteko on pystynyt aidosti vaikuttamaan uudistuksissa, joita on tehty … tehtiin ihme omalla reseptillä > Ikaalisen talous taidolla tasapainoon > Sote-uudistus muuttaa työmarkkinoita > … laskelmilla. Poliittinen päätöksenteko on pystynyt aidosti vaikuttamaan uudistuksissa, joita on tehty …

Tulevaisuuden työelämään voi valmistautua toimintaa ja ajattelua uudistamalla
… ja toimintatapojen. Näihin sisältyy uhkia mutta myös mahdollisuuksia. Raportissa on haluttu kiinnittää erityisesti … ja työpaikkojen käytännöt ja asenneilmapiiri tukevat aidosti monimuotoisuutta. Ikääntyvä väestö tarvitsee tukea … yhteisöihin ja verkostoihin. Teknologiaan liittyy paljon mahdollisuuksia hyvinvoinnin lisäämiseen, ja niitä on …

Julkisen talouden ongelmat jatkuvat
… BKT:hen eli 4,6 miljardia euroa. Julkisen talouden muodostavat julkisyhteisöt, joihin kuuluvat valtion lisäksi … BKT:hen eli 4,6 miljardia euroa. Julkisen talouden muodostavat julkisyhteisöt, joihin kuuluvat valtion lisäksi …

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n ja pääsopijajärjestöjen kannanotto rokotuskattavuuden edistämiseksi
… toimivuutta toimiessaan keskeisessä roolissa koronan hoidossa ja testaamisessa, taudin jäljittämisessä sekä … ja kunta-alan pääsopijajärjestöt pitävät tärkeänä, että mahdollisimman suuri osa henkilöstöstä ottaa koronarokotteen ja … KT ja kunta-alan pääsopijajärjestöt korostavat, että mahdollisimman korkea rokotekattavuus mahdollistaa yhteiskunnan …

Sote-uudistuksessa tarvitaan hallittua muutosta ja erillislainsäädäntöä palkkojen yhteensovittamiseksi
… voimaanpanolakiin tulevalla erillismääräyksellä. KT:n ehdotti jo Sipilän hallituskaudella yhteensovittamismallia, … olevia yhteisöjä. Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että hyvinvointialueista tulee Kevan jäseniä ja … voivat järjestää eläkkeensä Kevan kautta. KT kannattaa ehdotusta. Eläkemaksun lisäksi kunnat ja hyvinvointialueet …

Mielenterveyden manifesti työelämään
… kuormittavuudesta havaitaan. Avun saamiseen täytyy olla mahdollisimman matala kynnys. Mielenterveyden manifestiin … voi olla työkykyinen. Sitoudumme rakentamaan kaikille mahdollisimman hyvät edellytykset toimia ja osallistua työhön. … ja pulmista työssä voidaan puhua ja niitä on mahdollista ratkoa yhdessä. Käyttäydytään kaikki ihmisiksi! …