Haku

Työllisyyttä on tuettava kaikin keinoin
… vähentää. Lisäksi työryhmä on tunnistanut kehittämismahdollisuuksia, joita on vielä selvitettävä tarkemmin. Muualla verkossa Sosiaali- ja terveysministeriön tiedote 5.3.2019 > Työryhmän muistio: Työttömyysturvalain … vähentää. Lisäksi työryhmä on tunnistanut kehittämismahdollisuuksia, joita on vielä selvitettävä tarkemmin. Muualla …

Miten ansiosidonnaista työttömyysturvaa voitaisiin uudistaa?
… Uutinen 30.11.2018 Miten ansiosidonnaista työttömyysturvaa voitaisiin uudistaa? Sosiaali- ja … vain työttömyyskassojen jäsenet ovat oikeutettuja ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan, vaikka kaikki palkansaajat rahoittavat ansiosidonnaista työttömyysturvajärjestelmää …

Kansainvälisistä osaajista kasvua ja kilpailukykyä kasvukeskuksiin -hankkeen alueellinen hankehaku on käynnissä
Kokka kohti Suomea – kansainvälisistä osaajista kasvua ja kilpailukykyä kasvukeskuksiin on Euroopan sosiaalirahaston (ESR) hanke ajalle 1.1.2019–31.12.2021.

Kilpailukykysopimuksen työajan pidennys nosti työllisyyttä
Kolme vuotta sitten solmittu kilpailukykysopimus paransi Suomen vientiteollisuuden kilpailukykyä ja nosti työllisyyttä maassa, kertoo Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan tuore tutkimus.

Kunta-alan toimintakulut ja lainakanta kasvussa
… vuoden aikana. Kuntien verotuloista ja valtionosuuksista muodostuva verorahoitus oli keskimäärin 2 979 euroa asukasta … tammi-kesäkuussa 2019 ja ne kasvoivat 10,9 prosenttia. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen tekemään otostutkimukseen, … Kuntatalous neljännesvuosittain -tilaston tiedot ovat ennakollisia ja ne tarkentunevat tulevissa …

Kuntajohtajat toivovat tehtävien oikeudenmukaista rahoitusta ja valtionosuuksien palauttamista
Hallitusohjelmassa on useita kuntiin vaikuttavia kirjauksia. Kuntajohtajat pitävät niistä tärkeimpinä tehtävien rahoitukseen liittyviä kysymyksiä, mutta epäilevät niiden toteutumista.

Kolmasosa kuntatyöntekijöistä eläkkeelle vuoteen 2029 mennessä
… jäädään eniten opetusalan johtajien, lastenhoidon johtajien, ylilääkärien ja osastonhoitajien … työnsä aloittavia uusia työntekijöitä ole tämän johdosta otettu huomioon. Muualla verkossa Kunta-alan ja … jäädään eniten opetusalan johtajien, lastenhoidon johtajien, ylilääkärien ja osastonhoitajien …

Yksityisen ja kuntasektorin väliset palkkaerot selvitetty
… Tiedote 17.2.2020 Yksityisen ja kuntasektorin väliset … työvoimakustannuksiin vaikuttavissa palvelussuhteen ehdoissa. Nyt valmistunut selvitys keskittyy tilastollisiin, … lomarahat. Analyysit tehtiin kahdella eri menetelmällä: hedoninen menetelmä sekä Blinder-Oaxaca hajotelmamenetelmä. …

Epidemia ajaa kunta-alaa laajoihin lomautuksiin
… Tiedote 25.3.2020 Epidemia ajaa kunta-alaa laajoihin … toisaalta niitä voi tulla nyt arvioitua enemmän. Tiedote julkaistiin 25.3.2020 klo 14. Tämän jälkeen saimme … toisaalta niitä voi tulla nyt arvioitua enemmän. Tiedote julkaistiin 25.3.2020 klo 14. Tämän jälkeen saimme …

Kunnille korvausta verotulojen väliaikaisesta pienentymisestä
… palvelut pystytään varmuudella turvaamaan myös epidemian mahdollisesti pidentyessä ja laajentuessa. Hallitus ehdottaa, että kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta … alennetaan. Muutosten on määrä tulla voimaan mahdollisimman pian. Muualla verkossa: Hallituksen esitys …