Haku
Vuosikertomus 2021
… Vuosi 2021 oli KT:n 51. toimintavuosi. Vuoden alussa toimimme vielä nimellä KT Kuntatyönantajat. Sote-uudistusta koskevien lakien … uudelleen KT:n aseman ja tehtävät. KT irtaantui Suomen Kuntaliitto ry:stä omaksi julkisoikeudelliseksi … Vuosi 2021 oli KT:n 51. toimintavuosi. Vuoden alussa toimimme vielä nimellä KT Kuntatyönantajat. Sote-uudistusta …
Kunta-alan yleisen työ- ja virkaehtosopimuksen (KVTES) 2022–2025 0,5 prosentin suuruisen keskitetyn erän jakaminen
… yleiskorotuksena KVTES:n allekirjoituspöytäkirjan 2 § 3 momentissa on sovittu keskitetty järjestelyerä jaettavaksi … 1.10.2022 lukien. KVTES-sopimuksen II luvun 3 §:n 1 momentin mukainen vähimmäispalkka on 1.10.2022 alkaen 1 708,41 … yleiskorotuksena KVTES:n allekirjoituspöytäkirjan 2 § 3 momentissa on sovittu keskitetty järjestelyerä jaettavaksi …
KT:n vuosikertomus 2022
… sävyttämänä neuvottelukierroksena. Samaan aikaan kykenimme kuitenkin toteuttamaan KT:n hallinnon muutoksen, huolehtimaan ydinpalveluistamme ja jopa lisäämään palveluita luomalla oman … toimijoihin. Vaikeat neuvottelut kestivät kymmenen kuukautta Työmarkkinaneuvottelut johtivat kriiseihin …
Kunta-alan tuloksellisen toiminnan kehittämistä koskevan suosituksen käyttöönoton tukeminen
… palkansaajajärjestöt valmistelevat myös muita yhteisiä toimenpiteitä, joilla voidaan tukea kuntia ja kuntayhtymiä … ja päivämäärät ovat: perjantai 20.3.2009 Hämeenlinna torstai 26.3.2009 Kouvola perjantai … palkansaajajärjestöt valmistelevat myös muita yhteisiä toimenpiteitä, joilla voidaan tukea kuntia ja kuntayhtymiä …
KT:n hallitusohjelmatavoitteet 2027–2031
… 2027–2031 on koottu esitteeseen, jossa kuusi tavoitettamme ja niihin liittyvät konkreettiset toimenpide-ehdotukset on esitelty tiivistetyssä muodossa. … palvelut takaavat toimivan arjen kaikille Suomessa asuville. Kunnat, hyvinvointialueet ja niiden … 2027–2031 on koottu esitteeseen, jossa kuusi tavoitettamme ja niihin liittyvät konkreettiset toimenpide-ehdotukset …
Paikallinen sopiminen kunta-alalla
… päivitettiin keväällä 2021. Kunta-alalla on kaikista maamme sopimusaloista laajimmat mahdollisuudet paikalliseen … on otettava huomioon. Kunta-alalla on kaikista maamme sopimusaloista laajimmat mahdollisuudet paikalliseen … on tällöin työpaikkojen turvaaminen. Yhteistoimintamenettelyn yhteydessä on aina hyvä käsitellä myös …
Henkilöstötuottavuuden johtaminen kunnissa
… ja koko julkista sektoria ollaan uudistamassa niin, että Suomeen syntyy kokonaan uusi organisaatiomuoto, maakunta … työntekijän työnantajavaihdosten hyvällä toteuttamisella on merkitystä sekä taloudelle että henkilöstön hyvinvoinnille … toimintamalleja sen johtamiseen sekä neljän kunnan esimerkit työhyvinvoinnin strategisesta johtamisesta sekä …
Myönteistä tulevaisuutta kohti – koronaopit talteen
… sitoutuneesti. Näin ainakin ovat tilannetta kuvanneet viime viikkoina haastattelemani sote-työnantajien ja kuntien … että kunta- ja sotekenttä kantaa kyllä vastuunsa. Ehkä opimme muutakin työelämästä ja johtamisesta, sillä ”emmehän halua olla eilisen osaajia huomisen töissä”, kuten …
Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön työ- ja virkaehtosopimuksen (SOTE-sopimus) uudet palkkahinnoitteluliitteet
… vuodelle. Tieto erän toteuttamisesta annetaan 1.3.2024 mennessä. Sopijaosapuolet ovat päässeet yhteisymmärrykseen … erän peruspalkkojen korotuksiin. Paikallisesti toimeenpanon voi jakaa seuraaviin vaiheisiin: 1. Jokaisen … palkat. KT:n yleiskirjeessä 2/2023 on annettu ohjeita ja esimerkkejä 1.6.2023 paikallisen järjestelyerän laskemisesta. …
Lääkärien virka- ja työehtosopimuksen (Lääkärisopimus, LS) sopimuskorotukset vuonna 2024
… KT:n yleiskirjeessä 2/2023 on annettu ohjeita ja esimerkkejä 1.6.2023 paikallisen järjestelyerän laskemisesta. Yleiskirjeen esimerkkejä voidaan soveltaa myös 1.6.2024 tilanteessa. … Paikallisen järjestelyerän täytäntöönpano ja neuvottelumenettely Paikallisen työnantajan edustajat ja …