Haku
KT odottaa kokonaisvaltaisia ratkaisuja sote-henkilöstön riittävyyttä selvittävältä ohjelmalta
… työvoimapulan ratkaisemiseksi. KT esitti ohjelmaa viimeksi ennen budjettiriihtä ja muistuttaa, että työskentelyn … ja pitkällä aikavälillä. Näistä rakennetaan toimenpidekokonaisuuksia, joihin liittyy erilaisia hankkeita. … Myös palveluketjujen kehittämistä on jatkettava esimerkiksi digitalisaatiota hyödyntäen. KT on myös sitoutunut …
KT mukana tekemässä tiekarttoja työvoiman saatavuuden turvaamiseksi
… on varmistaa osaavan työvoiman saatavuus kaikkialla Suomessa. Sosiaali- ja terveysministeriö vastaa sosiaali-, … että aloille riittää osaavaa työvoimaa kaikkialla Suomessa. Valmistelu tehdään alakohtaisissa työryhmissä, joissa … voidaan rakentaa ennakointimalleja. Niitä käytetään esimerkiksi koulutuspaikkojen suuntaamisessa. KT hankkeen …
Kunnat tarjoavat kesätöitä nuorille
… tarjoamista tuetaan kesätyösetelillä yrityksissä tai esimerkiksi järjestöissä, kertoo työmarkkinatutkija Riikka … osaamista hyödynnetään myös markkinoinnin ja sosiaalisen median tehtävissä. Nuorille tarjolla etätöitä Mahdollisuus … tarjoamista tuetaan kesätyösetelillä yrityksissä tai esimerkiksi järjestöissä, kertoo työmarkkinatutkija Riikka …
Hoitajapulan ratkaisu on päättäjien käsissä
… toiseen. Positiivinen mielikuva auttaa rekrytoinneissa. Esimerkiksi somessa jaetut kokemukset arjen kohtaamisista auttavat koko … edelle THL:n julkaisujen mukaan vanhuspalveluihin on viime vuosina palkattu hoitajamitoitusten vuoksi merkittävästi … edelle THL:n julkaisujen mukaan vanhuspalveluihin on viime vuosina palkattu hoitajamitoitusten vuoksi merkittävästi …
Tänä vuonna rikotaan tuhannen kehittämisteon raja! Nyt on haussa Suomen kekseliäin kunta
… rikotaan tuhannen kehittämisteon raja! Nyt on haussa Suomen kekseliäin kunta Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT … uudistamisesta. Kuntatyön kehittämisellä on paljon merkitystä, sillä palvelujen sujuvuus ja työntekijöiden hyvinvointi vaikuttavat jokaiseen. Kaikki Suomessa asuvat käyttävät kuntaorganisaatioiden tuottamia …
Liminka on Suomen kekseliäin kunta
… Tiedote 13.10.2021 Liminka on Suomen kekseliäin kunta Kekseliäin kunta valittiin osana Hyvä … Kuntatyö2030 -gaalassa joulukuussa. – Palkinnon merkitys on meille valtavan suuri. Kuntana olemme innovatiivinen ja … Kuntatyö2030 -gaalassa joulukuussa. – Palkinnon merkitys on meille valtavan suuri. Kuntana olemme …
Sosiaali- ja terveydenhuollon valmiuden ja varautumisen kehittäminen ja turvaaminen siirtymävaiheessa
… tulivat voimaan 1.3.2021. Näiden säädösten toimeenpanolla turvataan sosiaali- ja terveydenhuollon … siirtymävaiheessa kohti hyvinvointialueita. Toimeenpanoa ohjaa valtakunnallinen ohjausryhmä Sosiaali ja terveysministeriö on asettanut säädösten toimeenpanoa varten valtakunnallisen ohjausryhmän ajalle …
KT hyväksyi sovintoehdotuksen yhteiskuntarauhan nimissä
… saataisiin työrauha aikana, jolloin yhteiskuntarauhan merkitys on kasvanut. Esitetty sopimuskausi takaisi lisäksi … työrauha ja kansalaisten hyvinvointipalvelut kolmeksi vuodeksi. Sovintoehdotus on kallis, mutta yhteiskuntarauhan vuoksi olemme työnantajina valmiita toimimaan vastuullisesti, toteaa …
KT ja alan palkansaajajärjestöt: Koulutuskorvauksen poisto kaventaisi osaamisen kehittämisen mahdollisuuksia kunnissa ja hyvinvointialueilla
… Koulutuskorvaus on ollut kunnille ja hyvinvointialueille merkittävä taloudellinen tuki henkilöstön osaamisen … Kunta- ja hyvinvointialalla on käynnissä myös useita merkittäviä, lakimuutoksiin perustuvia reformeja esimerkiksi sote-, työvoima- ja koulutuspalveluissa. …
Sote-alan henkilöstön työnjakoa on kehitettävä ja koulutusta lisättävä
… riittävyys ja saatavuus -ohjelman tiekartta sekä toimenpiteet on julkistettu 15.2. KT on ollut mukana ohjelman … hallitusohjelmaan on sisällytettävä aiempaa rohkeampia toimenpiteitä henkilöstön saatavuuden turvaamiseksi. Palvelujen … sote-työpaikoilla. Osaajapulan ratkaisu vaatii useita toimenpiteitä Sote-alan henkilöstön saatavuus ei korjaannu …