Haku
Uuden TATES-sopimuksen tasopalkkajärjestelmän simulointimääräykset valmistuivat
KT sekä palkansaajia edustavat JAU ry ja JUKO ry neuvottelevat uudesta kunta-alan teknisen alan sopimuksesta. Tasopalkkajärjestelmän simulointimääräykset ovat nyt valmistuneet, ja niiden simulointi alkaa loppukeväästä.
Soten valinnanvapauden aikataulua väljennettävä ja palveluiden tarjonta varmistettava maakunnissa
… toimijoille yhtä aikaa. Käsillä oleva uudistus vaikuttaa merkittävästi myös julkisen sektorin työ- ja … järjestämisestä. Yhtiöittämisellä on suuri merkitys työehtosopimusjärjestelmän kehittymiseen. Esimerkiksi terveyspalveluja tuottaviin yrityksiin voi siirtyä …
Kuntiin yli 4 000 uutta lastentarhanopettajaa kymmenessä vuodessa
… 12.9.2017 Kuntiin yli 4 000 uutta lastentarhanopettajaa kymmenessä vuodessa Kun vuonna 2006 kunnissa työskenteli noin 9 … tai muita palvelussuhteen ehtoja. Raportista kuitenkin ilmenee, että Suomi on kärjessä koulutuksen rahoituksessa. … 2017 -vertailun mukaan koulutuksen julkinen rahoitus on Suomessa kansainvälisesti verrattuna korkealla tasolla. …
Kunnat ovat myös hyviä kesätyönantajia
… henkilöä saattaa uhata erityinen tapaturman tai terveyden menettämisen vaara. 16–17-vuotiaalla saa teettää sosiaali- ja terveysministeriön vaarallisten töiden esimerkkiluettelossa mainittuja töitä, jos työn … henkilöä saattaa uhata erityinen tapaturman tai terveyden menettämisen vaara. 16–17-vuotiaalla saa teettää sosiaali- …
Naisia kolmannes kuntayhtiöiden hallituksissa
… vanhempiin ikäluokkiin. Yli 50-vuotiaita oli kaksi kolmesta toimitusjohtajasta ja 72 prosenttia hallitusten … Kilpailulainsäädännön ja kuntalain muutokset viime vuosina ovat johtaneet kunnissa yhä laajempaan … vanhempiin ikäluokkiin. Yli 50-vuotiaita oli kaksi kolmesta toimitusjohtajasta ja 72 prosenttia hallitusten …
Lisätalousarvion panostukset koulutukseen tervetulleita – kunta-alan työvoimapulaan tarvitaan kipeästi ratkaisuja
… Mursu painottaa. Työ- ja elinkeinoministeriön ammattibarometrin listauksen mukaan usea kunta-alan ammattiryhmä on … sairaanhoitajat ja lähihoitajat ovat toistuvasti olleet barometrin listauksen kärkipäässä. Komissio on suositellut Suomelle terveydenhuollon ammattien aloituspaikkojen lisäämistä …
Nyt nostetaan poikkeusolojen kuntatyötä
… poikkeusoloissa toimimiseen. Sivustolla kerrotaan esimerkiksi siitä, miten koulutuksen ja palveluiden … ministeriöt ja työmarkkinakeskusjärjestöt yhdessä Suomen Yrittäjien, Business Finlandin, Opetushallituksen, … Sivustolla kerrotaan esimerkiksi siitä, miten koulutuksen ja palveluiden …
Työmarkkinakeskusjärjestöt sopuun lomautuksista ja työttömyysturvasta
EK, KT, SAK, Akava ja STTK esittävät maan hallitukselle, että koronakriisin vuoksi työlainsäädännön ja sosiaaliturvan väliaikaisia muutoksia jatketaan vuoden loppuun asti.
Hyvä kiertämään -kampanja alkaa – jaa kehittämistekosi muille
… koronaepidemian aikainen poikkeustila on vaikuttanut merkittävästi työn tekemisen tapoihin. – Kuntatyön hyvät … on yli 600 tarinaa työelämän kehittämisestä eri puolilta Suomea. Viime syksyn Tekoja tiskiin -kampanjan tuloksena Tekojen … koronaepidemian aikainen poikkeustila on vaikuttanut merkittävästi työn tekemisen tapoihin. – Kuntatyön hyvät …
Peruskouluissa siirrytään lähiopetukseen 14. toukokuuta
… pääosin etäopiskeluna ja muilla siihen verrattavilla menettelyillä. Hallitus päätti 29. huhtikuuta purkaa … pääosin etäopiskeluna ja muilla siihen verrattavilla menettelyillä. …