Haku
Työvoima- ja työllisyyspalveluja on vahvistettava ennen eläkeputken poistoa
… kasvavan noin 10 300 henkilöllä vuoden 2029 loppuun mennessä. Uudistuksen siirtymävaihe on tärkeä toteuttaa … kasvavan noin 10 300 henkilöllä vuoden 2029 loppuun mennessä. Uudistuksen siirtymävaihe on tärkeä toteuttaa …
Digitalisaatio ja työn murros -hanke etsii käytännön digioivalluksia kunnista
… parhaillaan digitalisoitumista oivaltavasti hyödyntäviä esimerkkejä kuntakentältä. Nyt on tilaisuus vinkata meille kirkkaimmista digitapauksista. Esimerkillinen oivallus voi olla pieni, suuri, keskikokoinen … parhaillaan digitalisoitumista oivaltavasti hyödyntäviä esimerkkejä kuntakentältä. …
Neuvottelutulos yleistyöaikaa koskevien määräysten muuttamisesta
… muuttamisesta. Muutetut määräykset tulevat voimaan viimeistään maanantaina 7.5.2018 ja ne otetaan myös osaksi … ylityötä laskettaessa. Määräykset perustuvat työtuomioistuimen tuomion TT 2017-59 perusteella tehtyyn … Sopimusmääräykset ja tarkemmat soveltamisohjeet esimerkkeineen annetaan yleiskirjeellä sopimuskierroksen …
Työmarkkinakeskusjärjestöt: Jokainen häirintäteko on liikaa
… luomiseen voidaan vaikuttaa työpaikoilla monin tavoin. Esimerkiksi osana lainmukaista työsuojelun toimintaohjelmaa tai … syrjintä- ja häirintäkokemuksista ja laatia työpaikalle menettelytapaohjeet mahdollisten syrjintä- ja … luomiseen voidaan vaikuttaa työpaikoilla monin tavoin. Esimerkiksi osana lainmukaista työsuojelun toimintaohjelmaa tai …
Ammatillisen koulutuksen ensimmäiset uudet tutkinnon perusteet voimaan
… Kaikkiin tutkintoihin laaditaan uudet perusteet 1.1.2019 mennessä. Noin puoleen perustutkinnoista on tehty suurempia … Kaikkiin tutkintoihin laaditaan uudet perusteet 1.1.2019 mennessä. Noin puoleen perustutkinnoista on tehty suurempia …
Tartuntatautilain väliaikainen 48 a pykälä voimaan 1.1.2022
Tartuntatautilakiin on säädetty uusi, väliaikaisesti voimassa oleva pykälä 48 a. Sen mukaan työnantaja voi vain erityisestä syystä käyttää asiakkaiden ja potilaiden kanssa työskentelyyn henkilöä, jolla ei ole riittävää suojaa covid-19-viruksen aiheuttamaa tautia vastaan.
Sairausvakuutuslain muutokset tuovat uusia tarkistuspisteitä pitkiin sairauslomiin
… mahdollisuudet selvitetään lakimuutosten tultua voimaan viimeistään 90 sairauspäivärahapäivän kohdalla sekä … Kelan on selvitettävä asiakkaan kuntoutustarve viimeistään silloin, kun henkilö on saanut sairauspäivärahaa 60 … on maksettu 90 arkipäivää. Työntekijän on toimitettava viimeistään silloin Kelaan työterveyslääkärin lausunto, jotta …
Palkkatilastoihin tulee muutoksia ja täydennyksiä syksystä alkaen
… alkaen Tilastokeskuksen työmarkkinatietoihin tulee merkittävimmät uudistukset vuonna 2024 Tilastokeskuksen palkkatilastoihin on tulossa merkittäviä muutoksia. Aikaisemmin Tilastokeskus on … Tilastokeskuksen työmarkkinatietoihin tulee merkittävimmät uudistukset vuonna 2024 …
Avaintan purkuun liittyvä päätöksenteko siirtyy
Kunta- ja hyvinvointialan yrityksiä palveleva Avainta selvittää yhdistyksen purkamista. Kuntien ja hyvinvointialueiden omistamat yritykset voivat liittyä KT:n jäseniksi.
30.4. mennessä liittyneet KT:n yritysjäsenet ehtivät mukaan vaikuttamaan yritysjaoston edustajakokoukseen
… Uutinen 11.4.2024 30.4. mennessä liittyneet KT:n yritysjäsenet ehtivät mukaan … hyvinvointialueelta ja varapuheenjohtajana Järvi-Suomen Terveys Oy:n toimitusjohtaja Markku Hämäläinen . … niiden täytyy hakea KT:n jäsenyyttä 30.4.2024 mennessä. Hakemus tehdään sähköisesti KT:n …