Haku

Liittokierroksella työllisyys tärkein tavoite
– Kuntatyönantajien tavoitteena on työrauhan turvaaminen kustannustasoltaan hyvin maltillisilla, työllisyyttä ja tuloksellisuutta edistävillä sopimuksilla, korostaa KT:n työmarkkinajohtaja Markku Jalonen.

Tekoja ja tekijöitä -julkaisu tuo esiin, miten kuntatyötä kehitetään
KunTeko 2020 -ohjelman Tekojen Torilta löytyy jo lähes 200 kuntaorganisaatioiden itsensä ilmoittamaa kehittämistekoa. Nyt ilmestyvässä julkaisussa kerrotaan, millaisin työkaluin ja neuvoin kuntatyötä kehitetään.

Sairauspoissaolot pysyneet ennallaan
Vuonna 2016 kuntatyöntekijät olivat poissa työstä oman sairauden takia keskimäärin 16,7 päivää, selviää Kunta10-tutkimuksesta.

Sote-työnantaja – tule mukaan kehittämään johtamista!
Sote-työnantajat ovat kovan paineen alla tiukan talouden, kasvavien palvelutarpeiden ja henkilöstön saatavuuden kanssa. Tulevaisuuteen voidaan vaikuttaa myös omaa toimintaa kehittämällä ja johtamalla. KT:n Soteliiderit-hanke auttaa jakamaan ideoita ja lisää vertaistukea ja vuorovaikutusta eri toimijoiden välillä.

Sote-työnantajille sote-uudistuksesta ja johtamisesta
Olemme tavanneet viime viikkoina useita kymmeniä sote-työnantajien edustajia niin teematyöpajoissa kuin juuri pidetyssä Pohjois-Savon aluepilottitapaamisessakin. Rahoituksen riittävyys, johtamisen uudistaminen, työvoiman saatavuus ja pysyvyys sekä huoli kevään sopimusneuvotteluista ovat olleet esillä. Lisäksi yhteinen soten tulevaisuus ja uudistustyön tekeminen alueilla ovat puhuttaneet.

Hyvä johtaminen tukee arjen sotea – eikä se synny juhlapuheilla
Hallinnonuudistuksen viipymisestä huolimatta sote-työtä on joka tapauksessa kehitettävä. KT haluaa tukea alan työnantajia muutoksissa. Voimia ja verkostoja tähän tarjoaa keväällä 2019 käynnistynyt KT:n Soteliiderit-hanke, joka saa sosiaali- ja terveysministeriön myöntämää ESR-rahoitusta.

Raportti etätyöstä ja sen hyödyntämisestä kunta-alalla
KT Kuntatyönantajien ja kunta-alan pääsopijajärjestöt ovat yhdessä koonneet raportin etätyöstä ja sen hyödyntämisestä kunta-alalla. Raportti valmistui juuri ennen koronaepidemian puhkeamista Suomessa. Samalla etätyöstä ja sen tekemisestä tuli ajankohtaisempaa kuin koskaan ennen.