Haku

Palkansaajien ostovoima kasvaa kuluvana vuonna
Tulo- ja kustannuskehityksen selvitystoimikunnan 25.6. julkaiseman palkanmuodostuksen seurantaraportin mukaan palkansaajien yhteenlaskettu ostovoima kasvaa tänä vuonna 2,4 prosenttia.

Koronakeväästä koronasyksyyn – uutta kulmaa vuorovaikutukseen
Kesäloman kynnyksellä haastattelimme seitsemän maakunnan sote-työnantajien johtoa ja kysyimme myös korona-ajan opeista. Organisaatiot ja henkilöstö osaavat toimia uusilla tavoilla. Johdon tärkein tehtävä on rauhoittaa tilanne, olla läsnä ja osoittaa suuntalinjat, joiden mukaan toimitaan.

Kuntien sosiaali- ja terveystoiminnan kustannukset kasvoivat lähes miljardilla vuonna 2019
Tilastokeskuksen kuntataloustilastosta selviää, että kuntien käyttötalouden nettokustannusten kasvoivat kokonaisuudessaan ja kaikissa tehtäväkokonaisuuksissa vuonna 2019. Eniten kasvua oli sosiaali- ja terveystoiminnan sekä opetus- ja kulttuuritoiminnan nettokustannuksissa.

KT kehittää vahvasti lähijohtamista koronakriisin seurauksena
Kunnissa, kuntayhtymissä ja kuntakonserneissa työskentelee noin 30 000 lähijohtajaa eli esihenkilöä. Lähijohtamisella on keskeinen rooli henkilöstön työhyvinvointiin, motivaatioon ja tuottavuuteen sekä julkisten palvelujen onnistumiseen.

KT:n Lähijohtamisen akatemia ja ennätyksellinen esimiesvalmennussyksy avattu
KT aloitti etänä järjestettävät maksuttomat esimiesvalmennukset 24. syyskuuta. Samalla esiteltiin KT:n juuri avattu ja jatkuvasti täydentyvä Lähijohtamisen akatemia eli alusta, joka tarjoaa konkreettisia välineitä esimiestaitojen kehittämiseen. Alusta on KT:n yhteyshenkilöiden ja HR-verkoston jäsenten käytössä maksutta KT:n Linja-palvelussa.

Hyvä työaikasuunnittelu parantaa työntekijöiden hyvinvointia
Tuoreet pohjoismaiset tutkimukset osoittavat, että hyvät vaikutusmahdollisuudet työaikoihin vähentävät sairauspoissaolojen, tapaturmien, mielenterveys- sekä tuki- ja liikuntaelinoireiden riskiä. Myös yötyön terveyshaittoja voidaan ehkäistä hyvällä työvuorojen suunnittelulla.

#EU4FairWork-kampanjalla torjutaan pimeää työtä
Euroopan työviranomainen järjestää yhdessä jäsenmaidensa kanssa viestintäkampanjan, joka jakaa tietoa siitä, miksi työn tekeminen virallisesti on kaikkien etu. Euroopan unioni toimii yhdessä pimeää työtä vastaan.

Naiset kunta-alalla
Kunta-alalla työskenteli lokakuussa 2019 noin 422 000 palkansaajaa. Heistä naisia on 337 000 eli 80 prosenttia. Naisten keski-ikä on 45,8 vuotta. Kunta-alalla naiset ovat ammattitaitoisia ja hyvin koulutettuja.

JAU ry ja JHL paikallisosastoineen hyvityssakkoihin Jyväskylän lakkoilusta
Työtuomioistuin on tuominnut JAU ry:n ja JHL ry:n sekä paikallisyhdistykset Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry ja Jyväskylän JHL ry hyvityssakkoihin KT:n kanteiden mukaisesti. Tuomiot ovat yksimielisiä.

Luottamusta voi rakentaa
Luottamus on toimivan työyhteisön perusta. Psykologista turvallisuutta kokevat työyhteisöt ovat valmiimpia kohtaamaan muutoksia. Keinoja luottamuksen rakentamiseen löytyy Etänä enemmän – sote-työ uudistuu -hankkeessa tuotetusta Luottamuksen työkirjasta.