Haku
Luonnos sosiaali- ja terveysministeriön asetukseksi vähimmäistietosisällöksi
… valmistelussa. Nyt lausunnolla oleva asetus sisältää huomattavan määrän aiemminkin mm. THL kautta seurattua … riittäviä muodostamaan tarvittavan tietokokonaisuuden? Huomioitavaa on, että tietoja tulee tarkastella itsenäisinä … tarkastelua rinnakkain tuottavuus- ja laatutiedon kanssa. KT esittää, että tuottavuus- ja laatutiedon lisäämistä …
Liite 13 Maatalouslomittajia koskevat erityismääräykset
… 1 § Soveltamisala ja sovellettavat määräykset Lomittajilla tarkoitetaan myös turkistuottajien lomituspalvelulaissa (1264/2009) tarkoitettuja … paikallisyksikön palveluksessa olevia työsuhteisia lomittajia. Lomittajien palvelussuhteen ehdot määräytyvät …
Yleinen valtuutus sopia paikallisesti sairaalakoulun konsultatiivisen erityisopettajan palvelussuhteen ehdoista
… ehdoista Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n toimikunta on hyväksynyt 15.11.2022 valtuutuksen, jonka … on vapaaehtoista ja vaatii sekä kunnan toimivaltaisen viranomaisen että JUKOn luottamusmiehen hyväksynnän. Hyväksyminen … (OVTES Osio B Yhteiset määräykset 6b § ja 13b §). 13b § 2 momentista poiketen työnantajan määrättävissä olevasta …
Kaupunginorkesterien soitin- ja pukukorvaukset sekä mediapalkkiot 1.12.2022 lukien
… 1.12.2022 lukien Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ja Suomen Muusikkojen Liitto ry ovat sopineet soitin- ja … (2,48 %) mukainen korotus kohdistettiin soittimien euromääräisesti tasasuuruisiin korotuksiin. Soitinkorvauksia …

Uusi toimintamalli tukee työyhteisöjen mielenterveyttä
… riskitekijöitä. Mielenterveyden tukemisessa on otettava huomioon koko työyhteisö. On kannattavampaa tukea työkykyä ja … työpaikoille tehdyn kyselyn mukaan mielen hyvinvointi huomioidaan nyt työterveysyhteistyössä paremmin ja työpaikan … ohjelman yhteistyössä Työterveyslaitoksen, MIELI Suomen Mielenterveys ry:n, muiden kumppaneiden ja laajan …

Työvoimapalveluiden järjestämisvastuu annettava kaikille kunnille
… ollaan siirtämässä kuntien vastuulle vuoden 2025 alusta. KT kannattaa asiasta annettua lakiluonnosta ja esittää … ja eri asiakasryhmien palvelutarpeet otetaan parhaiten huomioon paikallisella tasolla, Tötterman jatkaa. Henkilöstön … ja eri asiakasryhmien palvelutarpeet otetaan parhaiten huomioon paikallisella tasolla, Tötterman jatkaa. Henkilöstön …

Ei enää uusia tehtäviä kuntiin ja hyvinvointialueille
… ja hyvinvointialueille Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT on julkaissut hallitusohjelmatavoitteensa. KT:n mukaan … Kuva/ foto: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva. Suomen tulevan hallituksen tulee huolehtia julkisen talouden … valtion tulee huolehtia täysimääräisesti sote-uudistuksen tuomista muutoskuluista ja palkkaharmonisoinnin kuluista …
Työtuomioistuin hylkäsi JUKOn kanteen tehtävien muuttumisesta olennaisesti vaativammiksi
… Uutinen 29.11.2022 Työtuomioistuin hylkäsi JUKOn kanteen tehtävien muuttumisesta olennaisesti vaativammiksi Työtuomioistuin on 25.11.2022 antamassaan tuomiossa hylännyt kanteen, jonka JUKO oli nostanut Essotea ja KT:ta vastaan. Asia ratkesi KT:n näkemyksen mukaisesti. …

Työsuojelun yhteistoimintaryhmä TYRY seuraa sopimusten toteutumista
… käsitelty. Työsuojelun yhteistoimintaryhmä TYRYn jäsenet KT Anna Kukka , puheenjohtaja Marjaana Walldén , sihteeri … Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry Niku Tuomisto Tomas Wass Julkisen alan unioni Merja Hyvärinen, …