Haku

Henkilöstökulut muodostavat noin puolet menoista
… 0,74 prosenttia ja hyvinvointialan 0,8 prosenttia. KT:n yritysjäsenten keskimääräinen maksu on 0,64. … mennessä joko sähköisessä asiointipalvelussa, paperilomakkeella tai Palkka.fi-palvelun kautta. Ajantasaiset … indeksiluvut. Palkka- ja kuluttajahintatason muutokset huomioon ottavilla indeksitarkistuksilla pyritään turvaamaan …
Työajat leireillä ja retkillä
… toiminnan yhteydessä. Leirit ja retket ovat pääosin tavanomaisiin virka- ja työtehtäviin liittyviä matkoja, joten … Silloin, jos leirit tai retket suuntautuvat ulkomaille tai muutoin kauas omalta paikkakunnalta, leiri katsotaan yleensä …
Perhevapaataulukoihin on koottu tietoa perhevapaista
… KVTESin allekirjoituspöytäkirjan liite: KVTES V luku 7 § 1 momentti ja sen soveltamisohje HYVTESin … allekirjoituspöytäkirjan liite: HYVTES V luku 7 § 1 momentti ja sen soveltamisohje Raskausvapaan palkkaan sovelletaan 2 §:n 5 momentin määräyksiä. KVTESin allekirjoituspöytäkirjan liite: …

Ammattirakenteen muutokset vaikuttavat kunta-alalla hitaasti palkkaeroihin
… kunta-alalla saman suuruisia. Ansioiden erot ovat olemattomia, sillä kunta-alan palkkausjärjestelmä perustuu … tuoreen tutkimuksen mukaan ammatit jakautuvat julkisella sektorilla yhä voimakkaasti naisten ja miesten kesken. … kunta-alalla saman suuruisia. Ansioiden erot ovat olemattomia, sillä kunta-alan palkkausjärjestelmä perustuu …
I Soveltaminen
… 1 § Soveltamisala 1 mom. Taide- ja viestintäkulttuurioppilaitosten … ehtoina sovelletaan soveltuvin osin KVTES:n määräyksiä. 2 mom. Päätoimiseen tuntiopettajaan sovelletaan samoja …

Valinnanvapausmallia täytyy korjata
… Tiedote 14.12.2017 KT:n valtuuskunta Valinnanvapausmallia täytyy korjata Sote- … ovat vastanneet lähinnä julkiset ja voittoa tavoittelemattomat organisaatiot eli kunnat, kuntayhtymät. Julkisten … kustannukset ovat kansainvälisessä vertailussa pysyneet Suomessa hallinnassa. Ne ovat esimerkiksi muita Pohjoismaita …

Neuvottelutulos yleistyöaikaa koskevien määräysten muuttamisesta
… yleistyöaikaa koskevien määräysten muuttamisesta KT ja kunta-alan pääsopijajärjestöt ovat päässeet … lisä- ja ylityötä laskettaessa. Määräykset perustuvat työtuomioistuimen tuomion TT 2017-59 perusteella tehtyyn neuvotteluratkaisuun. …

Maakuntien rahoitusmalli voi vaikuttaa työmarkkinatoimintaan
… rahoitusmalli voi vaikuttaa työmarkkinatoimintaan KT:n työmarkkinajohtaja Markku Jalosen mukaan maakuntien … Maakuntien toteutuneet kustannukset otetaan huomioon erityisellä laskukaavalla. Se nojaa ns. … enemmän joustavuutta ja jotka perustuisivat maakuntien omaan päätösvaltaan, Jalonen sanoo. Maakuntarahoitusta …

Sosiaalihuollon ammattihenkilölaki muuttuu vuoden 2018 alussa
… samalla tavoin kuin AMK-tutkinnon suorittaneet sosionomit ja geronomit. Lisäksi lähihoitajien rekisteröintiä helpotetaan. Laki … samalla tavoin kuin AMK-tutkinnon suorittaneet sosionomit ja geronomit. Lisäksi lähihoitajien rekisteröintiä …