Haku
Henkilöstövoimavarat kuntakonsernissa
… konserniympäristössä. KT levittää hyviä käytäntöjä KT Kuntatyönantajat tukee kehittämishankkeita, joissa tuotetaan … arvioituja ja käytännössä toimivia malleja levitetään kuntatyönantajien käyttöön. Toiminta on käynnistetty KT:n … toimintaa. Julkaisun pdf-julkaisu ja lisätilaukset www.kuntatyonantajat.fi. Toivomme kokemusten herättävän …

TE-palvelut siirtymässä kunnille poikkeuksellisella menettelyllä
… liikkeen luovutus ei ollut tuolloin mahdollinen. Kuntatyönantajat odottavat hallituksen päätöksiltä … – Valtiolta kaivataan linjakkuutta näissä merkittävissä kuntatyönantajia koskevissa asioissa, toteaa toimitusjohtaja … liikkeen luovutus ei ollut tuolloin mahdollinen. Kuntatyönantajat odottavat hallituksen päätöksiltä …

Rajoitusten purku helpotti kunta-alan lomautustarvetta
… tiedusteluun vastanneista kunnista ja kuntayhtymistä. Usea kuntatyönantaja keskeytti loppukeväästä yt-neuvottelunsa tai … kokonaan vältytä. Tuore arvio on noin 750 palkansaajaa. Kuntatyönantajat ovat kuitenkin ryhtyneet aktiivisesti … tiedusteluun vastanneista kunnista ja kuntayhtymistä. Usea kuntatyönantaja keskeytti loppukeväästä yt-neuvottelunsa tai …
TS:n 2010-2011 allekirjoituspöytäkirjan 5 §:n mukaiset palkantarkistukset vuonna 2011
… myös ostopalveluna ja vuokratyönä tehtävän työn osuus. KT Kuntatyönantajat ja pääsopijajärjestöt toteavat keskitetysti … 1 ja 2 kohdissa tarkistettujen palkkojen maksaminen. KT Kuntatyönantajat ja TS-sopijajärjestöt ovat sopineet, että … ja kertaerästä päivitetään myöhemmin ohjeita www.kuntatyonantajat.fi -sivustolle. Lisätietoja Lisätietoja …

Hoiva-avustajakoulutus on saatava nopeasti vakiinnutettua
… nopeaan vakiinnuttamiseen. Opetushallitus on pyytänyt KT Kuntatyönantajia esittämään näkemyksensä hoiva-avustajien … Koulutukseen on esitetty kahta vaihtoehtoista mallia KT Kuntatyönantajat on ollut mukana hoiva-avustajakoulutuksen … nopeaan vakiinnuttamiseen. … Opetushallitus on pyytänyt KT Kuntatyönantajia esittämään näkemyksensä hoiva-avustajien …

Sote-uudistuksen realiteetit on tunnustettava: ylimääräistä rahaa ei ole näköpiirissä
… myös menokuria ja tuottavuuden parantamista. KT Kuntatyönantajat oli mukana valmistelemassa henkilöstöä ja … perusteltuja. KT on jo pitkään kiinnittänyt huomiota kuntatyönantajien noin neljä prosenttiyksikköä yksityisiä … myös menokuria ja tuottavuuden parantamista. KT Kuntatyönantajat oli mukana valmistelemassa henkilöstöä ja …
Lausunto hallituksen esitykseksi sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain kumoamiseksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi ym.
… suorittanut henkilö (maisteri tai ylempi sosionomi AMK). KT Kuntatyönantajat katsoo, että sosiaalityöntekijän sijaisena … tehtävään soveltuva sosiaalialan ammatillinen koulutus. KT Kuntatyönantajat vastustaa kelpoisuusvaatimusten … suorittanut henkilö (maisteri tai ylempi sosionomi AMK). KT Kuntatyönantajat katsoo, että sosiaalityöntekijän sijaisena …

Johtamisen merkitys korostuu sote- ja maakuntauudistuksessa
… 2014–2018, ja se koostui useista osaprojekteista. KT Kuntatyönantajat toteutti Vaasan yliopiston ja … johtamis- ja päätöksentekojärjestelmät muutoksessa > Kuntatyöntekijöiden hyvinvointia edistävät johtamiskäytännöt … 2014–2018, ja se koostui useista osaprojekteista. KT Kuntatyönantajat toteutti Vaasan yliopiston ja …

Etätyötä jatketaan – toimintatavat uudistuvat pysyvästi!
… miettimään myös omia työtapojaan tässä tilanteessa. KT Kuntatyönantajat on järjestöjen kanssa laatinut keväällä … on saanut aikaan merkittävän digiloikan ja muuttanut myös kuntatyötä. Organisaatioissa kannattaa nyt myös pohtia … miettimään myös omia työtapojaan tässä tilanteessa. KT Kuntatyönantajat on järjestöjen kanssa laatinut keväällä …

Yhteinen vetoomus: Työterveyden mukaanotto on avain koronarokotusten onnistumiseen
… kun sopivia, tehokkaita rokotteita on saatavilla, sanoo Kuntatyönantajien työmarkkinajohtaja Markku Jalonen . … Akava: puheenjohtaja Sture Fjäder , puh. 0400 609 717 KT Kuntatyönantajat, työmarkkinajohtaja Markku Jalonen , puh. … kun sopivia, tehokkaita rokotteita on saatavilla, sanoo Kuntatyönantajien työmarkkinajohtaja Markku Jalonen . …