Haku

THL: Henkilöstömitoituksen toteuttamiseen tarvitaan lisäaikaa
THL:n seurannan mukaan vanhusten ympärivuorokautiseen hoitoon olisi rekrytoitava kevääseen mennessä 3 400 uutta hoitajaa, jotta lakisääteiseen mitoitukseen päästäisiin. Käytännössä tämä on mahdotonta, koska koulutettuja työntekijöitä ei ole saatavilla. KT:n mielestä hoivamitoituksen seuraavaa kiristystä on siirrettävä usealla vuodella.

Kymmeniä kuntatyön kehittäjiä palkittiin
Kuntatyön kehittämistä juhlistetaan 25. marraskuuta Kuntekon virtuaalisessa loppuseminaarissa kello 13–16. Loppuseminaarissa myönnetään yhteensä 34 palkintoa kuntatyöpaikoille ja -työntekijöille, jotka ovat parantaneet työelämän laatua ja palveluja.

Työvoimapulan ratkaisu edellyttää päätöksiä budjettiriihestä
Lisääntyvä pula laillistetuista sosiaali- ja terveysalan ammattihenkilöistä syvenee. Kelpoisuusehtoja ja henkilöstömitoituksia kiristetään ja kunnille asetetaan jatkuvasti uusia tehtäviä. Lisääntyviin velvoitteisiin tarvitaan uusia ammattilaisia, minkä vuoksi kotimaista koulutusta ja työperäistä maahanmuuttoa on lisättävä tuntuvasti.

Hallitusohjelmaneuvotteluissa on huomioitava sote-alan valtava työvoimatarve
Hallitusneuvotteluissa on kiinnitettävä huomiota sote-alan ja muiden hyvinvointipalveluiden huutavaan henkilöstöpulaan. Kansalaisten tarvitsemia lakisääteisiä peruspalveluita ei voida turvata ilman koulutuspaikkojen ja työperäisen maahanmuuton merkittävää lisäämistä.

Etätyötä jatketaan – toimintatavat uudistuvat pysyvästi!
Koronatilanne ja USA:n presidentinvaalit hallitsevat uutisvirtaa parhaillaan, mutta arki jatkuu – joskaan ei ennallaan. Alkusyksyn väsymys koronatilanteeseen on vaihtunut vakavaan varovaisuuteen ja uudenlaisiin, pysyvämpiin työtapoihin. Etätyössä jatketaan tehtävissä, joissa se on mahdollista.
Keskiansiot
Kokonaisansiot muodostuvat säännöllisen työajan ansioista sekä lisä-, ylityö- ja muista vastaavista korvauksista. Tietolähteenä on käytetty Tilastokeskuksen kunnista ja kuntayhtymistä keräämiä palkkatietoja lokakuulta 2023.