Haku

Ensi vuonna kaikki muuttuu parempaan!
Vuoden vaihtuminen nostaa pintaan aina nostalgisia tuntemuksia. Uudelle vuodelle on paljon odotuksia, mennyttä vuotta muistellaan ja tulevia asioita tarkastellaan tyhjältä pöydältä.

Tarkennuksia sopimuskirjojen ilmestymisaikatauluihin
KT julkaisee kunta-alan virka- ja työehtosopimukset 2022–2025 painettuina kirjoina. Kirjojen ilmestymisaikataulu on tarkentunut: osa sopimuksista toimitetaan asiakkaille joulukuussa ja osa alkuvuodesta 2023.

KT tarjoaa tukea ja neuvontaa TE 2024 -uudistuksessa
Työllisyyspalvelut siirtyivät kuntien ja kuntayhtymien vastuulle vuoden 2025 alussa. Samalla noin neljätuhatta työntekijää siirtyi valtiolta kuntien palvelukseen. Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT edustaa muutoksessa kuntia ja kuntayhtymiä työnantajina.

KT kannattaa TEMin raportin esittämää varhaiskasvatuslain avaamista
KT pitää nykylain vaatimia varhaiskasvatuksen henkilöstömitoituksia vuonna 2030 täysin epärealistisina. Alan koulutusta tulee lisätä ja henkilöstömitoituksia sekä kelpoisuusehtoja joustavoittaa.

Työhyvinvoinnin kehittämisessä kannattaa huomioida ammatti- ja ikäryhmien tarpeet
Keva on tutkinut julkisen alan työhyvinvointia vuodesta 2014 alkaen. Tuoreimmat tutkimustulokset ovat vuodelta 2022. Kehittämistä tukevaa dataa on kerätty Keva tutkii -verkkotyökaluun, jonka avulla eri alojen ja esimerkiksi ikäryhmien kehitystrendejä voi vertailla.

Työelämään tutustumista ja kesätöitä nuorille
KT kannustaa kuntatyönantajia tarjoamaan työelämään tutustumista ja kesätöitä nuorille. Hyvällä suunnittelulla ja ennakoinnilla voi välttää epäselvyyksiä ja riskejä, joita koronaepidemiasta voi aiheutua.

Henkilöstön palkitseminen etenee kunta- ja hyvinvointialalla
Kunta- ja hyvinvointialan työnantajat aikovat uuden raportin mukaan kehittää henkilöstön palkitsemista. Suurin osa työnantajista on tyytyväisiä kunta- ja hyvinvointialan vuoden 2022 palkkaratkaisuun.

Alanvaihtajat ja eläkeläiset voivat helpottaa hoitajapulaa
Tuoreen selvityksen mukaan jonkin verran lisää hoitoalan osaajia voi löytyä muille aloille siirtyneistä ja vanhuseläkkeelle jääneistä ammattilaisista.

”Johtaminen on maalaisjärjen käyttöä”
Johtamisessa ja esihenkilötyössä tarvittava osaaminen vaatii jatkuvaa oppimista ja esihenkilönä kehittymistä. Elämä ja erityisesti työelämä opettavat. Lisäksi johtamiskoulutukset, kurssit ja oma perehtyminen sekä itseanalyysi ovat tärkeitä. Ei siis välttämättä tarvita yliopistotutkintoa ollakseen hyvä johtaja tai esihenkilö. Eikä toisaalta mikään tutkinto takaa automaattisesti hyvää johtajaa tai esihenkilöä.