Haku

Työmarkkinoiden keskusjärjestöiltä ehdotuksia valtiovallalle eläkejärjestelmän uudistamisesta ja työurien pidentämisestä
… ja sairauspäivärahan saamisen yläikärajaa nostetaan. Henkilöstön vähentämiseen liittyvä työnantajan ilmoitusvelvollisuus työ- … ja arvioinnin osaksi. Velvoitetta työn rasituksen vähentämisestä täsmennetään. Lisäksi järjestöt käynnistävät …

KT:n uudet päätöksentekijät on nimetty ja jaostojen toiminta käynnistyi
… valtuuskunnan sijaan päätöksiä tekee jatkossa 42 luottamushenkilöä ja heidän varajäsenensä. Kuhunkin jaostoon on … Kunta- ja hyvinvointialan työnantajia yhdistää huoli henkilöstön saatavuudesta eli kuinka pitää huolta alojen … edustajakokouksessa, jolloin valittiin puheenjohtajaksi henkilöstöjohtaja Juha Jääskeläinen Pohjois-Pohjanmaan …
Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi syöpäsairauden vaaraa aiheuttaville aineille ja menetelmille ammatissaan altistuvien luettelosta ja rekisteristä annetun lain muuttamisesta (ASA-lain muuttaminen)
… (COM (2023) 71 final1) yhteydessä Euroopan parlamentin siihen esittämät muutosehdotukset siltä osin kuin niillä … säädetty. Edelleen perustelumuistiossa todetaan, että henkilötietojen suojan kannalta ei ole perusteltua säilyttää … automaattisesti säilytysajan umpeuduttua liittyy riski henkilötietosuojan kannalta. Tämä myös lisää …
Hyvinvointialan tehtäväkohtaiset palkat ja niiden desiilit
… ansiotason, jonka alle jää 10 prosenttia ryhmään kuuluvista henkilöistä. Vastaavasti yhdeksäs desiili on ansiotaso, … jonka yläpuolella on 10 prosenttia ryhmään kuuluvista henkilöistä. HYVTESin keskimääräiset tehtäväkohtaiset palkat … ansiotason, jonka alle jää 10 prosenttia ryhmään kuuluvista henkilöistä. Vastaavasti yhdeksäs desiili on ansiotaso, …
Päiväluontoisen avomielenterveyshoidon työaikamuoto
… mukaan mielenterveystoimistossa työskentelevän hoitohenkilökunnan säännöllinen täysi työaika on 37 tuntia 45 … aiemmin mielenterveyskeskuksessa työskennelleen hoitohenkilökunnan työsuhteissa heidän työsopimustensa mukaista … samansisältöisestä työstä kuin mielenterveystoimiston hoitohenkilökunnan työ on ollut eli päiväluontoisesta …
Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta eduskunnalle kansaneläkelain, Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain sekä eräiden muiden etuuslakien muuttamisesta
… suorittamisen keskeyttäneelle alaikäiselle henkilölle. KT on samaa mieltä hallituksen esitysluonnoksen … tilanteessa työttömyysetuus ei lähtökohtaisesti olisi henkilön sen hetkiseen elämäntilanteeseen soveltuva etuus. … suorittamisen keskeyttäneelle alaikäiselle henkilölle. KT on samaa mieltä hallituksen esitysluonnoksen …

Työn murros 1/2024: Tarinoiden kirjastot palvelevat kaikkia
… Työn murroksessa kirjastoala on yksi edelläkävijöistä. Siihen ovat vaikuttaneet mahdollisuus hyödyntää laajasti uutta … tarpeiden huomioonottaminen. Automaatio vapauttaa henkilöstön ajan rutiinitöistä neuvontaan ja asiakkaiden … Opastaminen digitaalisten aineistojen käyttöön ja siihen liittyvä osaaminen. Omatoimikirjastojen avulla …
Kunnalliset muusikkojen virka- ja työehtosopimukset 2020–2021
… edellyttää neuvottelujen käymistä muusikkojen luottamusmiehen kanssa. Jollei neuvotteluissa päästä yksimielisyyteen, … työnantaja voi päättää näistä tehtävistä, jos siihen on perusteltu syy ja työtehtävän voidaan katsoa olevan … vuonna 2020 Muusikkojen tehtäväkohtaista palkkaa tai siihen rinnastettavaa kuukausipalkkaa korotetaan 1.8.2020 …
Lausunto kotoutumislain mukaisista asetuksista
… jolloin niillä olisi myös vaikutuksia tarvittavan henkilöstön määrään sekä kuntien että hyvinvointialueiden … monikielisen yhteiskuntaorientaation hinnaksi 500 € henkilöä kohden. KT:n näkemyksen mukaan muistioluonnoksessa … KT:llä ei ole lausuttavaa asetusluonnoksesta tai siihen liittyvästä muistiosta. Asetus 4: VNa laskennallisen …

Työn murros 12/2024: Työ muuttaa muotoaan ateria- ja puhtauspalveluissa
… muutoksessa merkittävimpiä uusia asioita ovat: Henkilöstö kehittää työtä yhdessä asiakkaiden kanssa. … Hyvinvointialueille siirtyi kohteita ja osa henkilöstöstä. Seuraamme toisten kuntien ja … muutoksessa merkittävimpiä uusia asioita ovat: Henkilöstö kehittää työtä yhdessä asiakkaiden kanssa. …