Haku
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n huomiot hallituksen esitykseksi laiksi välttämättömän terveydenhuollon ja kotihoidon turvaamiseksi työtaistelun aikana
… esitetään jatkuvan vuoteen 2023. Esitetyn voimassaoloajan sijasta lain tulisi olla kuitenkin voimassa 30.4.2023 … työntekijäjärjestön on huolehdittava yhteistyössä työnantajan kanssa siitä, että työtaistelutoimista huolimatta työtaistelun kohteena olevan työnantajan käyttöön jää sen verran tehtäviin soveltuvaa …
Opetushenkilöstöä koskevat paikalliset sopimukset
… työmarkkinalaitokselle: luottamusmiesten lukumäärää ja ajankäyttöä koskevia paikallisia sopimuksia, ns. … valtuutuspäätöksen nojalla ja jotka koskevat rehtorin/opettajan opetustuntimäärän vähennystä koulutoimenjohtajan/sivistystoimenjohtajan tehtävien johdosta, yksittäistä …

KT pitää kunta- ja hyvinvointialan lippua korkealla Euroopan unionissa
… painaa enemmän. Blogia voi kommentoida noin kuukauden ajan sen julkaisupäivästä. Henrika Nybondas-Kangas Henrika … and to prevent automated spam submissions. Leave this field blank … Euroopan unioni vaikuttaa monin tavoin … painaa enemmän. Blogia voi kommentoida noin kuukauden ajan sen julkaisupäivästä. …

Korona-aikana opittua hyödynnetään työhyvinvoinnin johtamisen parantamisessa
… työsuojelun yhteistoimintahenkilöstölle suunnatussa korona-ajan seurantakyselyn tuloksissa. – Kyselyssä nousivat esiin … korona-aikana työpaikoilla ja KT:n verkostoissa työnantajan edustajat ovat kiinnittäneet paljon huomiota henkisen … järjestämiseen erityistä huomiota Kuntaryhmän korona-ajan seurantakyselyn tuloksissa selvisi, että …
Sosiaalihuollon henkilöstön täydennyskoulutusta koskeva lainsäädäntö ja suositukset
… myös ministeriön Internetsivuilta osoitteesta www.stm.fi/ kohdassa "Julkaisut". Tässä yleiskirjeessä on selostettu … työssä tarvittavaa osaamista. Koulutuksen tulee olla työnantajan hyväksymää ja työtehtäviin liittyvää. Määritelmä vastaa … myös ministeriön Internetsivuilta osoitteesta www.stm.fi/ kohdassa "Julkaisut". Tässä yleiskirjeessä on selostettu …
Hallituksen esitys eduskunnalle 55 vuotta täyttäneiden työllisyysasteen nostamista koskevaksi lainsäädännöksi
… irtisanomisperusteella tämän oltua saman työnantajan palveluksessa viisi vuotta. Kokonaisuus muodostuu … pidennettäisiin, ja tästä samoin kuin työnantajan velvoitteesta informoida irtisanottua uudesta … Lyhennettyä työaikaa koskevan säännöksen mukaan työnantajan olisi ensisijaisesti järjestettävä työt niin, että …
Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2023
… paikkaa pula-alojen listan kärjessä jo kuuden vuoden ajan. Viimeisissä mittauksissa sote-ammatit ovat … 2023 on erikseen tähdennetty 2 500 hoiva-avustajan koulutusta vuosina 2023–2025. Tämä on oikeansuuntainen … lisätään. Luodaan työnantajille tähän uusi työnantajan koulutustukimalli, jolla katetaan ohjattavan ja …

Kunta- ja hyvinvointialan yhteistoiminta tutuksi
… Kunta- ja hyvinvointialan yhteistoiminta tutuksi Laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja … kunnassa ja hyvinvointialueella annetulla lailla (449/2007 (Finlex) (jäljempänä yhteistoimintalaki). Yhteistoiminnan … henkilöstövaikutuksia. Kuntarakennelain (1698/2009) 3 §:n (Finlex) mukaan kuntajaon muuttamisella tarkoitetaan kuntien …

Työsopimuksessa ja viranhoitomääräyksessä määritellään palvelussuhteen ehtoja
… alussa. Tietoa on annettava muun muassa työnantajan käyttämästä työtapaturmavakuutus- ja eläkeyhtiöstä. … työsopimuksessa. Muualla verkossa Työsopimuslaki 55/2001 Finlexissä > Viranhoitomääräyksen laadinnassa huomioitavaa … työsopimuksessa. Muualla verkossa Työsopimuslaki 55/2001 Finlexissä > Viranhoitomääräyksen laadinnassa huomioitavaa …
Työ- ja virkaehtosopimusten palkantarkistukset sekä muut kustannusvaikutukset vuosina 2022–2024
… listattu vuosittain palkantarkistusten ja muiden muutosten ajankohdat. Kussakin kohdassa on tarvittaessa viitattu … liittyviin yleiskirjeisiin, joiden julkaisuajankohta voi olla tätä kirjettä myöhäisempi. VUOSI 2022 … vuosille 2025–2027 varattuja eriä, joiden käytöstä ja osin ajankohdasta neuvotellaan myöhemmin. Erien suuruudet ovat …