Haku
Kuntatyönantajapäivät 15.-16.5.2008 Helsingissä "Tunne haasteesi - johda vahvasti"
… Kunnanhallituksille ja kuntayhtymille Kuntatyönantajapäivät 15.-16.5.2008 Helsingissä "Tunne haasteesi - johda … Kunnallinen työmarkkinalaitos järjestää Kuntatyönantajapäivät 15.16.5.2008 Helsingin messukeskuksessa. … hallintokuntien esimiesasemassa toimivat viranhaltijat. Päiville odotamme satoja kunnallisia työnantajia ympäri …
Työnantajan on edistettävä yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa
… ja tasa-arvoa Yhdenvertaisen kohtelun ja tasa-arvoisen päätöksenteon merkitys korostuu esimerkiksi palvelussuhteen ehtoja määriteltäessä ja henkilöstöä palkattaessa. Yhdenvertaisuudesta säädetään … Yhdenvertaisen kohtelun ja tasa-arvoisen päätöksenteon merkitys korostuu esimerkiksi palvelussuhteen …
Kuntien eläkevakuutuksen järjestämät ammattijärjestöjen luottamusmiesten koulutuspäivät vuonna 2008
… järjestämät ammattijärjestöjen luottamusmiesten koulutuspäivät vuonna 2008 Kunnallinen työmarkkinalaitos on … ja kuntayhtymille, että ne harkintansa mukaan oikeuttavat pääluottamusmiehen tai luottamusmiehen osallistumaan Kuntien eläkevakuutuksen järjestämille koulutuspäiville ja myöntävät sitä varten palkallista …
Virka- ja työehtosopimus 13.1.1993 allekirjoitetun pääsopimuksen määräysten noudattamisesta
… Kunnanhallituksille ja kuntayhtymille Virka- ja työehtosopimus 13.1.1993 allekirjoitetun pääsopimuksen määräysten noudattamisesta Kunnallisen … Kunnallisen pääsopimuksen voimassaolo päättyi 12.3.2008. Toimihenkilöiden …
Kunta-alan työmarkkinaseminaari Raumalla
… järjestävät Kunnallinen työmarkkinalaitos ja kunta-alan pääsopijajärjestöt yhteistyössä Rauman kaupungin ja Länsi-Suomen kesäyliopiston kanssa. Tänä vuonna … järjestävät Kunnallinen työmarkkinalaitos ja kunta-alan pääsopijajärjestöt yhteistyössä Rauman kaupungin ja …
Kunnallisen alan työsuojelun yhteistoimintasopimus sekä työsuojeluvaltuutetun irtisanomissuojaa ja työsuojeluvaltuutetun korvausta koskeva virka- ja työehtosopimus
… kuntayhtymille Kunnallisen alan työsuojelun yhteistoimintasopimus sekä työsuojeluvaltuutetun irtisanomissuojaa ja … työsuojeluvaltuutetun korvausta koskeva virka- ja työehtosopimus Pöytäkirjassa kunnallisen alan työelämän kehittämisasioita … Pöytäkirjassa kunnallisen alan työelämän kehittämisasioita …
Kunta-alan virka- ja työehtosopimusten 2017 tilaaminen
… ja kuntayhtymille Kunta-alan virka- ja työehtosopimusten 2017 tilaaminen Sopimuskirjat kunta-alan uusista virka- ja työehtosopimuksista 2017 ilmestyvät tammikuussa 2017. Uudet … Sopimuskirjat kunta-alan uusista virka- ja työehtosopimuksista 2017 ilmestyvät tammikuussa 2017. Uudet …
Virka- ja työvapaat
… Virka- ja työvapaat Virka- ja työvapaita koskevat määräykset löytyvät KVTES:n luvusta V. Myös lainsäädännöllä säädellään virka- ja työvapaita. Sairausloma Viranhaltijalla ja työntekijällä on … Virka- ja työvapaita koskevat määräykset löytyvät KVTES:n luvusta V. Myös …
Lappeenranta-seminaari 14.-15.8.2008
… 9/08 3.6.2008 Kunnanhallituksille ja kuntayhtymille Lappeenranta-seminaari 14.-15.8.2008 Kunta-alan yhteistoiminta- … ja kehittämisseminaari järjestetään 14.15.8.2008 kaupungintalon kongressisalissa, os. Villimiehenkatu 1, … ja kehittämisseminaari järjestetään 14.15.8.2008 kaupungintalon kongressisalissa, os. Villimiehenkatu 1, …
Vuoden 2008 ammattiyhdistyskoulutukseen sovitut muutokset/lisäykset
… Kunnallisen työmarkkinalaitoksen ja kunta-alan pääsopijajärjestöjen asettama koulutustyöryhmä on hyväksynyt … Markku Jalonen Tutkimuspäällikkö Margareta … Kunnallisen työmarkkinalaitoksen ja kunta-alan pääsopijajärjestöjen asettama koulutustyöryhmä on hyväksynyt …