På svenska
Uutinen

Osaamisen kehittäminen tärkeä osa kuntatyönantajien toimintaa

Vuonna 2017 täydennyskoulutukseen osallistui 69 prosenttia sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöstä ja 49 prosenttia muiden alojen henkilöstöstä. Koulutustietoja on tärkeä seurata, koska kunnat ja kuntayhtymät voivat hakea niistä koulutuskorvausta.

Sosiaali- ja terveydehuollon täydennyskoulutukseen osallistui 69 prosenttia henkilöstöstä vuonna 2017

KT Kuntatyönantajien selvityksen mukaan vuonna 2017 täydennyskoulukseen osallistui 69 prosenttia kuntasektorin sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöstä. Täydennyskoulutuspäiviä oli keskimäärin 3,5 koulutukseen osallistunutta henkilöä kohden. Ammattiryhmittäin tarkasteltuna eniten täydennyskoulutusta saivat lääkärit, hammaslääkärit sekä muu korkeakoulutettu sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö.

Vuonna 2017 sosiaali- ja terveysalan johtamiskoulutukseen osallistui lisäksi 1 527 henkilöä. Johtamiskoulutuspäiviä oli keskimäärin 4,3 päivää.

Koulutuksen tarve ja määrä vaihtelevat

Täydennyskoulutukselle ei ole asetettu sen enempää vähimmäis- kuin enimmäismääriä. Koulutuksen tarve voi vaihdella vuosittain huomattavasti muun muassa työyhteisön toimintojen kehittämisvaiheesta ja henkilön ammatillisesta koulutuksesta ja tehtävästä riippuen.

KT:n selvitysten mukaan osallistuneiden määrä on vaihdellut vuosien 2004–2017 aikana 64 prosentista 78 prosenttiin. Keskimääräisten koulutuspäivien määrä on vaihdellut vastaavana aikana 3,2 päivästä 4,3 päivään.

Tilastokeskuksen kunta-alan palkkatilaston mukaan lokakuussa 2017 sosiaali- ja terveydenhuollon ja varhaiskasvatuksen toimialoilla työskenteli yhteensä 250 400 henkilöä. Tiedustelu kattaa 76 prosenttia koko kunta-alan sosiaali- ja terveydenhuollon ja varhaiskasvatuksen henkilöstöstä.

KT selvittää myös muiden alojen henkilöstön osallistumista koulutukseen

KT selvitti tiedustelussaan nyt jo kolmatta kertaa myös muun kuin sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön koulutustietoja.

Muulla kuin sote-henkilöstöllä oli keskimäärin 3,2 koulutuspäivää yhtä koulutuksessa ollutta henkilöä kohden. Koulutukseen osallistui tiedustelun mukaan 49 prosenttia henkilöstöstä.

Johtamiskoulutukseen osallistui 397 henkilöä. Koulutuspäiviä kertyi keskimäärin 3,2 päivää.

Läheskään kaikilla kunnilla ja kuntayhtymillä ei kuitenkaan ollut valmiuksia kirjata ja seurata järjestelmällisesti näiden henkilöstöryhmien koulutustietoja, joten on todennäköistä, että koulutukseen osallistuttiin enemmän.

Muilla kuin sosiaali- ja terveydenhuollon toimialoilla työskenteli lokakuussa 2017 yhteensä 168 400 henkilöä. Tiedustelu kattaa 70 prosenttia muusta kuin sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöstä.

Koulutuksen välittömät kustannukset 85 miljoonaa

Tiedustelun mukaan koulutuksen välittömät kustannukset olivat vuonna 2017 sosiaali- ja terveydenhuollossa keskimäärin 403 euroa henkilöä kohden ja muilla aloilla keskimäärin 546 euroa.

Koulutuksen välittömät kokonaiskustannukset sosiaali- ja terveydenhuollossa olivat 53 miljoonaa euroa ja muualla 32 miljoonaa euroa. Yhteenlaskettuna kunta-alan henkilöstökoulutuksen välittömät kokonaiskustannukset olivat 85 miljoonaa euroa.

Kustannukset eivät sisällä koulutukseen osallistuneille maksettuja koulutusajan palkkoja, jotka olivat vuonna 2017 välilliset työvoimakustannukset mukaan lukien sosiaali- ja terveydenhuollossa 106 miljoonaa euroa ja muilla aloilla 36 miljoonaa euroa. Yhteenlaskettuna kunta-alan henkilöstökoulutuksen koulutusajan palkat olivat siis 142 miljoonaa euroa.

Koulutuskorvausten saanti edellyttää seurantaa

Koulutustietojen seuranta on tärkeä osa osaamisen suunnitelmallista kehittämistä ja johtamista.

Koulutustietojen seuranta on tärkeää myös siksi, että kunnat ja kuntayhtymät voivat hakea Työttömyysvakuutusrahastolta koulutuskorvausta vain kerättyihin tietoihin perustuvasta koulutuksesta.

Koulutuskorvaus perustuu lakiin taloudellisesti tuetusta ammatillisen osaamisen kehittämisestä.

Raportti selvityksen tuloksista

KT:n selvitykset täydennyskoulutuksesta

Tutustu tarkemmin KT:n selvityksiin täydennyskoulutuksesta >

Anne Hotti

johtava työmarkkinatutkija
Puhelin:
+358 9 771 2324
Matkapuhelin:
+358 50 527 1092
Sähköposti:
Anne.Hotti@kt.fi
Organisaatio:
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT