KT-lehti 3/2024 on ilmestynyt – teemana turvallisuus
Tuoreessa lehdessä Vantaan perusopetuksen aluepäällikkö Kirsi Paukku ja rehtori Kirsi Lahti kertovat yhteisöllisyyden lisäävän turvallisuutta. Lehdessä kerrotaan myös, että Siun sotessa on uudistettu turvallisuuskoulutusta.
Kouluissa tehdään paljon työtä turvallisuuden eteen
Viertolan kouluampuminen järkytti huhtikuussa koko Suomea. Vantaan perusopetuksen aluepäällikkö Kirsi Paukku ja Päiväkummun koulun rehtori Kirsi Lahti sanovat, että turvallisuutta lisätään yhteisöllisyydellä, ei turvanapeilla.
”Turvallisuus on yhtä tärkeä kuin opetussuunnitelma”, KT-lehti 3/2024>
Siun sotessa turvallisuuskoulutusta on räätälöity tarpeen mukaan
Siun sote keksi uuden tavan organisoida turvallisuuskoulutus niin, ettei se huku arkitöiden alle. Malli lähtee koulutuksen räätälöinnistä eri ammattiryhmille uhka-arvion perusteella.
Turvallisuuskoulutus löysi aikansa, KT-lehti 3/2024>
Kotouttamispalvelut siirtyvät kuntiin
Jos kaikki menee hyvin, Suomeen muuttaneiden on tammikuun alusta lähtien aikaisempaa helpompaa asettua osaksi yhteiskuntaa. Silloin kotouttamis- ja työllisyyspalvelut siirtyvät valtiolta kunnille. Molempien uudistusten tavoitteena on tuoda palvelut lähemmäksi ihmisiä ja siten löytää työttömille nopeammin työtä.
– Kotouttamispalveluissa vahvistetaan maahan muuttaneiden työllistymistä ja asettumista Suomeen, KT:n työllisyys- ja sosiaalipolitiikan asiantuntija Patrik Tötterman kertoo.
”Kunnat, ottakaa aktiivinen rooli”, KT-lehti 3/2024>
Määrittele polkupyöräedun ehdot selvästi
Polkupyöräetu on luontaisetu, josta työnantaja päättää yksipuolisesti. Edun ehdot on tärkeää määritellä ja viestiä selvästi etukäteen. Polkupyöräetu on yksi tapa tukea henkilöstön terveyttä ja hyvinvointia sekä ympäristöystävällistä liikkumista. Työnantajan kannattaa tietää polkupyöräedun periaatteet, kun se harkitsee edun antamista työntekijöilleen. Verohallinnon tilastoista näkyy, että polkupyöräedun käyttö on lisääntynyt huomattavasti vuoden 2021 jälkeen, jolloin tuli voimaan polkupyöräedun verovapaus.