På svenska
UKK
LS

Mitä tarkoittaa, että vuorokausilevon ja/tai korvaavan lepoajan käyttäminen on ensisijainen keino suunnitella seuraava työpäivä vapaaksi? Missä tilanteissa työpaikkapäivystystä seuraava työpäivä suunnitellaan vapaaksi työpaikkapäivystyksen vapaa-aikakorvauksilla?

Työnantaja päättää, milloin työpaikkapäivystystä seuraava työpäivä suunnitellaan vapaaksi lääkärisopimuksen (LS) III luvun 5 §:n perusteella ja milloin LS:n III luvun 17 §:n perusteella.

Työnantajan on kuitenkin tarkoituksenmukaista kiinnittää huomiota suunnittelussa siihen, että toiminnan tarpeet sekä viranhaltijoiden päivystysmäärät ja työhyvinvointi ovat tasapainossa.

Työnantajalla ei ole LS:n III 17 §:n perusteella velvollisuutta suunnitella työpaikkapäivystyksen (ma–pe) jälkeistä työpäivää vapaaksi työpaikkapäivystyksestä ansaittavilla vapaa-aikakorvauksilla. Työpaikkapäivystystä seuraava päivä suunnitellaan ensisijaisesti vapaaksi LS:n III luvun 5 §:n vuorokausilepoa ja korvaavaa lepoaikaa koskevien määräysten kautta, kuten on lähtökohtana työaikalaissakin.

Tällöin työnantaja voi korvata työpaikkapäivystyksen vaikka kokonaan rahakorvauksena. Jos työpaikkapäivystystä seuraavaa työpäivää ei suunnitella vapaaksi työpaikkapäivystyksen vapaa-aikakorvauksilla, työvuorosuunnittelussa on kuitenkin syytä kiinnittää huomiota siihen, mitä säännöllisen työajan sijoittelusta on todettu LS:n III luvun 2 §:n 5 momentissa, jotta lääkärin säännöllinen työaika työaikajaksolla ei jää vajaaksi.