UKK
LS

Voidaanko viikkolevon menettäminen jättää korvaamatta, jos viikkolepo olisi voitu antaa, mutta se on jäänyt antamatta lääkärin toiveesta?

Lääkärisopimus (LS) 2018–2019 sisälsi määräyksen, jonka mukaan viranhaltijalla ei ole oikeutta vapaan menettämiskorvaukseen, mikäli työnantaja pystyisi järjestämään viikoittaisen vapaan, mutta viranhaltijan omasta pyynnöstä työjärjestelyt toteutetaan kuitenkin siten, että vapaa ei toteudu.

Tätä määräystä ei ole enää LS 2020–2021 -sopimuksessa. Viikkolevon menettäminen on siis korvattava myös näissä tilanteissa, jos se jää saamatta. Sama koske tilanteita, joissa työnantaja sallii lääkärien keskenään tehdä muutoksia työvuoroihin ja/tai päivystysvuoroihin ja näistä muutoksista seuraa viikkolevon menettäminen. Työnantajan ei tulisi tästä syystä sallia tällaisia järjestelyjä.