UKK
LS

Voiko liukuvaa työaikaa käyttää lääkärisopimuksessa, jos työnantaja sijoittaa säännöllistä työaikaa klo 17:n jälkeen?

Lääkärisopimuksen soveltamisalueella sovelletaan KVTES:n III luvun liukuvan työajan määräyksiä.

KVTES:n III luvun 31 §:n mukaan liukuvalla työajalla tarkoitetaan säännöllisen työajan järjestämistä siten, että työntekijä voi kiinteän työajan ulkopuolella annetuissa rajoissa päättää työnsä päivittäisen alkamis- ja päättymisajankohdan.

KVTES:n III luvun 32 §:n soveltamisohjeen mukana liukuma-aikana viranhaltija ja/tai työntekijä voi pääsääntöisesti itse päättää työhön tulo- ja lähtöaikansa. Työnantajalla on työnjohto-oikeutensa nojalla oikeus tarvittaessa yksittäistapauksessa päättää, että viranhaltijan ja/tai työntekijän on oltava työssä tiettynä, esimerkiksi liukuma-ajaksi sattuvana aikana. Liukuvan työajan tarkoitus huomioon ottaen työnantaja ei saa käyttää työnjohto-oikeuttaan tässä asiassa säännönmukaisesti. Lisäksi työnantaja voi tarvittaessa antaa lisä- ja ylityömääräyksen.

Liukuvan työajan tarkoitus huomioon ottaen järjestelmää ei lähtökohtaisesti voi soveltaa silloin, kun työnantaja sijoittaa säännöllistä työaikaa laajennetun toiminnan mallin mukaisesti.