Haku
Kansallista työriitaa ei ratkaista paikallisesti
Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin hallitus päätti 17.5. äänestysten jälkeen aloittaa neuvottelut pääsopijajärjestö Sote ry:n kanssa työrauhan saavuttamiseksi. Työriidan ollessa käynnissä Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ei hyväksy menettelyä ja painottaa kansallisten sopimusten sitovuutta.
Juho Ruskoaho nimitetty KT:n ensimmäiseksi pääekonomistiksi
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n pääekonomistiksi on nimitetty 1.6.2022 alkaen VTM Juho Ruskoaho. Hän toiminut vuodesta 2017 alkaen KT:n työmarkkinatutkijana.
Sairauspoissaolot eivät lisääntyneet merkittävästi korona-aikana
Ennen koronapandemiaa vuonna 2019 kuntatyöntekijät olivat poissa töistä oman sairauden takia keskimäärin 16,5 päivää. Vuosina 2020 ja 2021 sairauspoissaolojen keskiarvo oli 16,7 päivää.
KT, JUKO ja JAU neuvottelutulokseen
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO sekä Julkisen alan unioni JAU (JHL ja Jyty) ovat saavuttaneet sovittelulautakunnan sovintoehdotukseen perustuvan neuvottelutuloksen erillissopimuksesta maanantaina 6. kesäkuuta.
Yhdenvertaista ja monimuotoista työelämää luodaan tietoisilla teoilla
Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuoli-identiteetistä tai sukupuolen ilmaisusta riippumatta muodostavat perustan monimuotoisemmalle työelämälle ja yhteiskunnalle. Muutos kohti tosiasiallista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edellyttää organisaatioilta konkreettisia tekoja ja pitkäjänteistä työtä.
KT:n valtuuskunta hyväksyi kunta-alan neuvottelutuloksen
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n valtuuskunta hyväksyi 6.6. kokouksessaan neuvottelutuloksen, joka on saatu aikaan KT:n, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn ja Julkisen alan unioni JAUn kesken.
Kunta-alalle kolmivuotinen sopimusratkaisu 2022–2025
Kunta-alan sopimus- ja neuvottelujärjestelmä osoitti toimivuutensa erittäin haastavissa olosuhteissa, kommentoi toimitusjohtaja Markku Jalonen kunta-alalle 8. kesäkuuta saavutettua kolmivuotista sopimusratkaisua.
– Tässä tilanteessa oli tärkeää saada kunta- ja hyvinvointialalle kolmivuotinen työrauha.
KT-lehti 3/2022 ilmestynyt: Esihenkilöiden jaksaminen vaikuttaa työyhteisön työhyvinvointiin
Lue KT-lehdestä 3/2022, miten Wiitaunionissa ja Kuopion yliopistollisessa sairaalassa tuetaan esihenkilöiden jaksamista, jotta esihenkilöiden parantuva työhyvinvointi tukisi koko henkilökunnan jaksamista.